keskiviikko 27. elokuuta 2014

Tunnustus

Kerroin aiemmin olevani ostolakossa heinäkuun puolivälistä vähintään elokuun loppuun saakka, mutta nyt joudun tunnustamaan, että en ole kyennyt sitä täysin noudattamaan. Törmäsin nimittäin vuosi sitten Beamin hyllylle jättämääni T by Alexander Wangin t-paitaan Huuto.netissä eikä minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin kotiuttaa vuoden mielessä kummitellut vaatekappale itselleni.

Kaikki punaisen sävyt eivät ihonväriini sovi, mutta tämä on just eikä melkein. Peukku myös hyvästä materiaalista.


Eikä siinä vielä kaikki! Törmäsin harmaisiin housuihin henkkamaukassa, kun olin täydentämässä lasten vaatevarastoja enkä tietenkään voinut jättää niitä kauppaan. Jos olisin odottanut elokuun päättymistä, en olisi taatusti näitä enää liikkeestä löytänyt. Täysin hyväksyttävä selitys, eikö?


Tämän syksyn H&M:n yhteistyömallisto on toteutettu juurikin Alexander Wangin kanssa. Kuinka monen kanssa törmäillään vaaterekkien välissä?
Miia

4 kommenttia:

  1. Varsinkin nyt taantuman aikaan liikkeet ottavat niin lyhyitä sarjoja myyntiin, että kiinni kannattaa iskeä het jos jotain todella mieleistä näkee. Minullakin on kaapissa kylmempiä säitä odottamassa heinäkuussa ostettu kevytuntuvatakki ja nyt mietin jo toistakin, pakkaskelien talvitakkia, sen ostamista kun olen lykännyt jo pari vuotta. Kun varsinainen sesonki alkaa, ei niitä haluamiaan vaatteita enää ole myynnissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa, Lumo. Kiitos "armahduksesta". ;)
      Zarassa asioidessa ei ainakaan pidä jäädä pohtimaan, sillä siellä vaatteiden vaihtuvuus on huimaa. Hitaampi ei pysy perässä.
      Miia

      Poista
  2. En ole vuosiin löytänyt vaatteita H&M:stä tai Zarasta sen enempää itselleni kuin jälkikasvullekaan. Usein materiaalit tuntuvat huonoilta tunnusteltaessa, saumat eivät kestä lähempää tarkastelua tai vaate ei lainkaan istu päälle, kun leikkaus on niin omituinen tai nafti (olen rintava ja leveälanteinen, mutta vyötärö on kapea). Joten niillä varmoilla, klassisilla perusmalleilla, lähinnä tanskalaisilla, mennään. Niitä onneksi pidetään myynnissä koko kauden ajan, jos jokin vaate jää mietityttämään.

    VastaaPoista
  3. Kiitti kommentistasi! Ymmärrän hyvin tämän "probleeman". Itselleni henkkamaukan housut istuvat, mutta Zara on paljon haastavampi. Olen tehnyt viime aikoina Henkkamaukasta hyviä löytöjä, kuten silkkipuseroita, mutta mitä tahansa ei missään tapauksessa pidä ostaa! Tanskalaiset tekevät todella ihania vaatteita - samaa mieltä!
    Miia

    VastaaPoista