Tuossa taannoin vihjaisin teille, että edessä on jännittävä viikonloppu. Jännittävyys syntyi siitä, että ostimme itsellemme hiljattain mökin ja olimme menossa sinne ensimmäistä kertaa. Nyt takana on kaksi mökkiviikonloppua ja halu olisi olla siellä enemmänkin. Harmi, että pitää käydä töissä. ;)
|
Rantakalliolla |
Mökki sijaitsee Helsingin edustalla, joten matka on lyhyt. Alle tunnissa koko konkkaronkka on siirretty tavaroineen kodista mökille.
|
Siellä se pilkottaa! |
Kaksi viikonloppua on vierähtänyt maalauksen ja tavaroiden raivauksen merkeissä. Koska mökki ei ole suuri, haluamme siitä vaalean ja mahdollisimman valoisan. Ensimmäisenä viikonloppuna maalasimme nukkumamökin sisältä valkoiseksi. Maalaushomma oli tehtävä ennen lasten kerrossängyn kokoamista, sillä kokoamisen jälkeen sitä ei juuri pysty tilanpuutteen vuoksi siirtelemään. Uskomatonta, millainen vaikutus valkoisella maalilla onkaan! Harmi, ettei minulla ole näyttää teille ennen -kuvia.
Vaikka sisustus on vielä pahasti keskeneräinen, tässä pieni vilaus nukkumamökin sisälle. Seinien ja katon ollessa kokonaan valkoiset tekstiileillä on kiva tuoda hiukan väriä mökkisisustukseen. Turkoosi sopii merelliseen tunnelmaan hyvin, joten toin huoneeseen turkoosin maton ja Linumin raidalliset tyynyliinat.
|
Jotain se vielä kaipaisi |
Maalausurakka on edessä myös päämökissä, kunhan olemme saaneet raivattua tieltä joitain kiinteitä kalusteita ja muutamat ylimääräiset tavarat. Tavoitteena on, että mökki on saanut ennen talvea uuden sisävärin ja sisustus olisi nykyistä raikkaampi. Vaikka kaipaan mökille valoa ja vaaleutta, saa mökin sisustus ehdottomasti olla erilainen kuin kotona. Sisustus tulee toivottavasti olemaan hiukan runsaampaa ja muodot pehmeämpiä kotiin verrattuna.
Kuvassa näkyvä (liinan alle piilotettu!) pirttipöytä ja penkit tulevat nekin saamaan valkoisen betolux -peitteen mahdollisimman pian ja niiden paikaksi jää terassi. Ovat nimittäin mittasuhteiltaan aivan liian suuret sisätilaan. Sisälle tuomme pienemmän pöydän, Artekin pyöreän 90 B:n. Pöytä majailee tällä hetkellä kotona keittiössä toisen Artekin pöydän jatkeena.
|
Meillä nautitaan lähinnä nestemäisiä, mikäli kuvaan on uskominen |
|
Kuva: www.artek.fi |
Pyrimme sisustamaan mökin lähinnä jo olemassa olevilla kalusteilla, mutta sohvan osto on väistämättä edessä. Se ostetaan Ikeasta tiiviin pakkaustavan vuoksi. Kovin suurta sohvaa ei nimittäin meidän veneellä kuljeteta. Olen haaveillut valkoisesta Ektorp -sohvasta, mutta nyt väri on alkanut mietityttää. Mökillä ei ole juoksevaa vettä, joten pyykit raahataan kaupunkiin pestäväksi, jolloin valkoinen sohva saattaa olla hiukan epäkäytännöllinen. Harmaa onkin noussut valkoisen vahvaksi haastajaksi.
|
Valkoinen Ektorp. Kuva: www.ikea.com |
|
Klassikko-Klippan. Kuva: www.ikea.com |
|
Edullinen ja kompaktinkokoinen vuodesohva. Kuva: www.ikea.com |
Vaikka olen kaupunki-ihminen henkeen ja vereen, rakastan mökin rauhaa. On ihana paeta viikonlopuksi mökille, jossa on helppo unohtaa tyystin koti- ja työasiat.
Eiköhän tämä riitä mökistä tällä erää, mutta lupaan palata mökkiasiaan ennemmin tai myöhemmin. Oletko sinä mökki-ihmisiä ja millainen olisi unelmamökkisi?
Mukavaa arjen aherrusta!
Miia
Hei, uskallan melkein sanoa, että valkoinen Ektorp-päällinen pysyy siistinä hyvin. Meillä on nelisen vuotta ollut valkoiset Ektorpit olohuoneessa ja ovat kestäneet käyttöä hyvin, jopa kissaamme, jolla on ah niin ihana tapa raahata ruokaa syötäväksi sohvalle...
VastaaPoistaMinä olen ehdottomasti myös maallaolija, vaikka syksyllä iskee kaipuu kaupunkiin. Meillä on vanha suvun perintötalo maalla, joka on kuulunut suvulle satoja vuosia. Siellä on vahva tunne kuulumisesta paikkaan ja vietämmekin maalla paljon aikaa aina keväästä myöhäiseen syksyyn saakka.
Kiitos kommentistasi! Kiva kuulla, että Ektorp kestää, sillä se on muotokieleltään ehdottomasti paras.
PoistaIhanalta kuulostaa tuo teidän sukupaikkanne. Sellainen on varmasti upea, kun on historiaa mukana matkassa.
Miia
Onnea uuteen tupaan!
VastaaPoistaMeilläkin on/ olisi käytössämme järvihuvila alle puolen tunnin ajomatkan päässä kotoa, mikä kyllä kuulostaa ihanteelliselta, mutta koska se ei ole oma, ei siellä tule vietettyä juurikaan aikaa - minusta tuntuu aina vahvasti siltä, että olen jonkun toisen (vaikkakin rakkaan anopin) nurkissa, eikä se ole ollenkaan sama asia kuin ihan omassa pirtissä pyöriminen. Vene toimittaa toistaiseksi meille mökin virkaa....
P.s. Minä kyllä miettisin vielä kahteen kertaan valkoista sohvaa nimenomaan mökille, jossa rötväillään vähän enemmän kuin kotioloissa....
Kiitos Hekku!
PoistaOlet aivan oikeassa, että oma paikka on aina oma. Erityisesti tämä tunne korostuu aikuisemmalla iällä. Mutta teillä on se ihana vene! Pitkään pohdimme mökin ja veneen välillä enkä menisi edelleenkään vannomaan, etteikö saatettaisi joskus vielä hankkia purjevenettä.
Minäkin mietin sohvan väriä. Valkoinen olisi kivoin, mutta olisi varsin ikävää huomautella asiasta koko ajan lapsille ja pyytää heitä varomaan sohvaa. ;)
Miia
Onnea!
VastaaPoistaKorostit tilan pienuutta useaan otteeseen ja siksi en suosittele Ektorpia sen muhkeiden muotojen vuoksi, mm jykevät käsinojat vievät kohtuuttoman paljon tilaa. Entäs Karlstad? Toki se on moderni ja pelkistetty, mutta valkoisena kevyen näköinen ja irroitettavat päälliset myös.
Tuo alin vuodesohva...katsoimme sitä Ikeassa ja se oli törkeän kehnoa laatua. En kehtaisi ketään laittaa siihen nukkumaan, huomaat mitä tarkoitan kun käyt katsomassa!
Niin ja valkoiselle sohvalle torkkupeitto, joka suojaa sitä pahimmalta...
VastaaPoistaKiitos vinkeistä! Otamme pienen pientä aikalisää sohvan hankinnan kanssa, ettei tule tehtyä huonoa ostosta. Täytyy käydä Ikeassa ajan kanssa testailemassa sohvia, kunhan sinne saakka ehtii. Alin vuodesohva näyttää kieltämättä hiukan halvalta (sitä toki onkin!) ja ennen kaikkea iso miinus kiinteästä verhoilusta. Mieheni tykästyi Klippaniin, mutta katsotaan mihin loppupeleissä päädymme. ;)
PoistaMukavaa viikonloppua sinulle! Miia