perjantai 15. elokuuta 2014

Uusi tukka?

Olen menossa kauan odotetulle kampaajalle TÄNÄÄN, ja mietin kovasti vaihtamista uuteen lookiin. Mitä sanoisitte seuraavanlaisista tukkatyyleistä?


Kyse on siis mahdollisesta otsatukan leikkaamisesta. Jane Birkinin otsis on ihana, mutta olen joskus kokeillut otsatukkaa eikä se ole koskaan näyttänyt ihan tuolta...


Omaa tukkalaatuani lähempänä on luultavasti Alexa Chung. Tuollainen "letkeän rento" otsis olisi ehkä enemmän omaa tyyliäni. Tai ehkä kuva vain hämää, ja todellisuudessa Alexan otsis vaatii tuntien työn näyttääkseen letkeän rennolta?! Välillä "harmittaa", että omat hiukseni ovat aivan älyttömän paksut, sillä niistä on kovin vaikea saada mitään kovin luovaa aikaiseksi. Se on aina joko ponnari, nuttura tai hiukset auki. Olen superlaiska laittamaan hiuksiani ja mietin, että otsatukka saattaisi piristää yleisilmettä, mutta samalla se voi olla vaikea ylläpitää. Siinäpä vasta dilemma.



Tällaiselta tukkani näyttää nyt, laittamattomana. Kuvassa myös uudet housut Lindexiltä. Vinkkinä syysostoksia varten, että Lindexillä on nyt mustia housuja riveittäin ja eri mallisia skinnyistä näihin lötkömpiin. Ja edullisesti!

En yhtään vielä tiedä, mitä kampaaja tänään keksii ja mitä häneltä edes pyydän. Kaiken lisäksi olen menossa täysin uuden kampaajan käsittelyyn! Jännää. Ehkäpä annan hänelle vapaat kädet!

Kuinka vapaat kädet itse yleensä annat kampaajalle? Oletko tiukka tukkanatsi vai luotatko kampaajan näkemykseen?

Nimpparityttö x

I thought I'd change my hairstyle. I'm considering bangs a la Jane Birkin or Alexa Chung. What do you think, should I give it a go?

2 kommenttia:

  1. Otsis kyllä tuo raikastaa lookin ihan kunnolla (ei sillä, että sitä tarvitsisit, huom!), mutta on varsin ikävä kasvattaa pois... Jännä nähdä, mihin päädyit!

    Itselläni on Mia Farrow -henkisesti kynitty kuontalo, joten sen suhteen ei oikein kamalasti voi revitellä (paitsi näköjään lyhentää aina vain lisää, kohta mulla on siili!). Värikin vaihtelee ruskean ja punaruskean välillä, taidan olla aika boring :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Hekku! En saanut otsista vaan kiharat! Apua. Tukkani on virallisesti kihara, en ollut tajunnut sitä ennen uutta leikkausta. Nyt yritän sitten tutustua tähän todelliseen tukkaani ja miettiä, tuleeko meistä hyvätkin kaverit vai ei. :) Oi, Mia Farrow-tukka on tyylikäs! Se vain ei itselleni sovi, mutta monilla ihastelen tuollaista aivan lyhyttä mallia. Kivaa viikonlopun jatkoa! t. Marjo

      Poista