lauantai 30. elokuuta 2014

Rouvahan ihan revittelee

Viikonlopun suunnitelmat menivät torstai-iltana täysin uusiksi ja olenkin viettänyt sitä kolmisin lasten kanssa kaikessa rauhassa. Päätin suunnitelmien muututtua, että teen kotona kunnon siivouksen, käyn läpi kaapit ja valmistelen kodin syyskuntoon. Vielä homma on hiukan kesken, mutta hyvä tästä tulee.

Ulkona tarkenee vielä juuri ja juuri sandaaleilla, vaikka kyllä parina päivänä olen sukkia kaivannut. Yritän kuitenkin sinnitellä ilman niin pitkään kuin mahdollista. Monesti auttaa, kun pukee yläosaan kerroksia sukkienkin edestä.


Marjo kirjoitti edellisessä postauksessaan siitä, ett hänellä on kova tarve tällä hetkellä rikkoa sitä perusvarmaa tyyliä jollain ei-niin-perinteisellä. Sama vika hiukan itsellänikin. Toisina päivinä turvaudun toki varsin perinteisiin työvaatteisiin, mutta välillä on kieltämättä kiva laittaa päällensä jotain hiukan erilaista. Tämä asu on minulle sitä.


Pusero By Malene Birger, huivi Day Birger et Mikkelsen (tai joku muu tanskalaismerkki), housuhame Lindex, nahkis Asos, sandaalit Tiger of Sweden
Kuvissa näkyvä pusero on heinäkuinen (ennen ostolakkoa) Turusta tekemäni ostos, josta puhuinkin jo tässä postauksessa. Mikäli käytte Turussa, suosittelen poikkeamaan Jenny`s Storessa. Sieltä tekee usein hyviä löytöjä. Meidän perheessä tasapuolisesti niin naiset kuin miehetkin. Liike on jo sinänsä nähtävyys, sillä se on todella kauniisti sisustettu. Tykkään. Näitä lisää.

Nyt on aika palata viimeistelemään siivousta ja toivottaa leppoisaa lauantai-iltaa itse kullekin.
Miia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti