What women want?

Käsi ylös, kuinka moni on joskus kokenut syyllisyyttä syömisestä? Minä olen, ja ennen kaikkea syyllisyyttä itselleni aiheuttaa karkki. Olen sille hiukan perso, mutta koen, että ei pitäisi olla. Ei saisi sortua herkkuihin kuin korkeintaan kerran viikossa eikä mielellään silloinkaan. Pitäisi osata olla kurinalaisempi.

Samaan aikaan hedonisti minussa ajattelee, että miksi pitäisi olla kurinalainen. Miksen voisi vain nauttia elämästä? Taloustutkimus on selvittänyt Pandan toimesta, että 46 prosenttia naisista potee syyllisyyttä arjen ruoka- ja juomavalinnoistaan. Naisilla tämä itseruoskinta on huomattavasti miehiä yleisempää. Ei varmasti tule yllätyksenä yhdellekään naiselle. Silti tämä fakta häiritsee minua suunnattomasti enkä malta olla pohtimatta, onko nykyisillä ulkonäkövaatimuksilla tähän vaikutusta, ja kuinka paljon.

Kävin keskustelemassa aiheesta muutaman muun bloggarin kanssa Pandan järjestämässä tilaisuudessa, jossa aiheesta alusti psykologi, FT Annamari Heikkilä. Hän korosti, että parempi olisi karistaa syyllisyydentunne harteiltaan ja nauttia siitä, mitä suuhunsa laittaa. Nimittäin nämä epämiellyttävät syyllisyydentunteet ajavat meitä helposti syömään enemmän kuin olimme edes ajatelleet. Noidankehä on valmis.

Asetin itselleni tavoitteeksi, että opettelen nauttimaan arkena myös herkuista, jos niitä päädyn suuhuni laittamaan. Sen vastapainona pidän jatkossakin huolta siitä, että kokonaisuus säilyy (edes kohtuullisesti) tasapainossa. Samalla pyrin myös luopumaan muista itse kehittelemistäni murheista, kuten liian vähän liikuntaa, töissä pitäisi pystyä vielä parempaan, pitäisi olla parempi äiti ja niin edelleen. Kuulostaa helpolta, mutta vaatii tsemppiä, sillä olen tässä lajissa varsin hyvä.

Olisi todella kiva kuulla, mitkä asiat sinulle aiheuttavat syyllisyydentunteita vai osaatko suhtautua asioihin rennosti, eikä tällaisia tuntemuksia synny? Vinkkejä "vapautumisesta" saa jakaa kaikkien meidän itseruoskijoiden iloksi. Nautinnollista keskiviikkoa itse kullekin, Miia

Yhteistyössä Pandan kanssa

Vappuviikonloppu tiivistettynä

Nyt on myönnettävä, että olemme virallisesti huonoja bloggaajia. Harmittaa vietävästi, että ei kerta kaikkiaan tunnu riittävän aikaa valokuvien ottoon. Töissä on pari isoa projektia päällä ja lasten harrastussukkulointi kiihtyy kiihtymistään. Anteeksi siis harvanlaisesta kirjoitustahdista! Tämä on vain hetkellistä - lupaan.

Vappuviikonloppu on ollut mainio. Olemme viettäneet paljon aikaa ystävien, niin isojen kuin pienempien, kanssa ja korkanneet shamppanjan lisäksi myös mökkikauden. Tätä on odotettu!

Vappubrunssi nautittiin sisätiloissa

Asusteiden kuuluu olla vappuna perinteisiä, vai mitä? Jouduin muutama vuosi sitten ostamaan itselleni uuden yo-lakin, kun alkuperäinen joutui yhtenä opiskelijavappuna liian kovaan menoon eikä peseminen tehnyt lakille oikeutta. Lakki kutistui ja vääntyi kummalliseen muotoon.

Tätä näkymää olikin jo ikävä!

Käväisimme tosiaan avaamassa myös mökkikauden. Vettä satoi koko päivän ja näin ollen emme viitsineet jäädä yöksi. Ehdimme kuitenkin suunnitella kesän projekteja. Tänä kesänä ohjelmassa on mökkikeittiön remontointi ja terassin laajennus. Tosin joku aika on pyhitettävä myös levolle. 

Toivottavasti teillä on ollut hyvä vappuviikonloppu ja toivottavasti jaksatte roikkua myös meidän matkassa mukana, vaikka päivitystahdissa on toivomisen varaa. Monenlaisia suunnitelmia on blogin suhteen, mutta katsotaan milloin saamme ne toteutettua.

Aurinkoista sunnuntaita, tyypit! Miia

Lauantain leppoisat

Yritän epätoivoisesti toipua flunssasta ja viikonloppu on kulunut leppoisissa merkeissä päästä varpaisiin. Rakastan pukeutua viikonloppuna rentoihin asuihin. Usein haaveilen, että lähtisin pyörähtämään kaupungille oikein viimeisen päälle fashionistana, mutta todellisuus on enemmän tätä.

Collegepusero H&M Studio Collection

Farkut Tiger of Sweden

Kengät Adidad

Takki Massimo Dutti

Kuvissa näkyy myös uudehko kenkähankintani, Stan Smithit. Ovat ehkä maailman mukavimmat jalkineet.

Oli mukava haahuilla hetki kaupungilla vailla sen suurempaa suunnitelmaa. Lounaan nautin Gran Delicatossa Fredalla. Salaatti oli yhtä hyvää kuin ennenkin, miljöö paljon parempi kuin Galleria Esplanadissa.

Kuva instasta @miiasusannaj

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille - kohtahan onkin jo lounasaika!
Miia

Rakkautta vain

Lontoo on ihana kaupunki. Se on tullut täällä sanotuksi jo useasti, mutta viime viikonloppu vahvisti tätä tunnetta vielä hiukan lisää. Meillä oli todella kiva matka. Intensiivinen, mutta mukava. Näin jälkeenpäin ei edes haittaa, että puhelimeni meni kokovartalojumiin ensimmäisenä päivänä ja alkoi toimimaan vasta Helsingissä.

Viikonloppuun tullaan varmasti palaamaan useammassa postauksessa, mutta tässä hiukan esimakua.

Eihän tätä voi olla rakastamatta. Eihän?
Miia

Syksyn kirjatärpit

Siinä missä Miia on matkustellut ihanassa Italiassa, olen minä viettänyt paljon aikaa kotosalla lukien kasan kirjoja. Välillä saan aivan älyttömän luku-innon, jolloin luen useita kirjoja putkeen. Viime aikoina tällaisia teoksia ovat olleet Donna Tarttin Tikli, Gillian Flynnin Gone Girl sekä parhaillaan lukemani Chimamanda Ngozi Adichien Americanah. Viimeisimmän bongasin juuri päättyneiltä Helsingin Kirjamessuilta suomennettuna nimellä Kotiinpalaajat.

Tiklin tilasin Amazonilta heti, kun se oli ilmestynyt. Amazonilla kirja maksoi uunituoreena ja kovakantisena vaivaiset 15 euroa, kun se Suomessa (suomenkielisenä) maksoi yli 30 €. Suomessa kirjat(kin) ovat kyllä hävyttömän kalliita... Odotin Tikliltä paljon, sillä Tarttin ensimmäinen kirja Jumalat juhlivat öisin on kaikkien aikojen suosikkikirjani. Tarttin toinen kirja Pieni ystävä taas ei milestäni koskaan oikein lähtenyt käyntiin.

Tarina kuljettaa lukijan pitkälle matkalle päähenkilö Theon nuoruusvuosille. Tarttilla on ainakin englanninkielisessä versiossa taianomainen tapa käsitellä kieltä ja hänen lauseensa ovat varsin kauniita ja sanavalintansa hienostuneita. En tiedä, millä tavalla tämä ominaispiirre on otettu huomioon kirjan suomennetussa versiossa, mutta aion ottaa siitä selvää lukemalla kirjan vielä jossain vaiheessa myös suomeksi. Tikli on niin monitahoinen ja massiivinen teos, että uskon siitä löytyvän uusia tasoja ja tehoja toisellakin lukukerralla. Tykkäsin Tiklistä - kyllä vain -, mutten kuitenkaan hullaantunut siitä yhtä paljon kuin aikoinaan Tarttin ensimmäisestä kirjasta. Samalla en kuitenkaan pidä näiden eri teosten vertailusta toisiinsa, sillä se tuntuu epäreilulta. Ehkäpä, ellei Jumat juhlivat öisin olisi koskaan ilmestynyt, olisin pitänyt Tikliä ällistyttävänä teoksena. Mutta koska pohjalla on jo tuo äärimmäisen hieno lukukokemus, sitä on erittäin vaikea peitota. Aion kuitenkin lukea kirjan vielä toistamiseen, joten annan lopullisen arvosteluni vasta sitten.

Tiklin jälkeen kaipasin jotain kevyempää, ja tilasin Amazonilta viime vuoden hittikirjan Gone Girlin. Jos et ole vielä kuullut tästä kirjasta, niin olet ehkä asunut Kuussa! Kirjasta on juuri ilmestynyt elokuva, ja se pitäisi käydä kyllä katsomassa. Tykkäsin nimittäin tästä kirjasta erittäin paljon. Mikä sekopäinen tarina, ja miten ihanan erilainen juoni. Kaikki Gone Girlin henkilöhahmot ovat erittäin epämiellyttäviä ja samalla heitä kohtaan kuitenkin tuntee myötätuntoa. Mielenkiintoinen ja vetävä lukukokemus, ja luinkin tämän kirjan yhdessä hujauksessa. 

Tällä hetkellä luen Americanah-kirjaa. Tilasin tämänkin kirjan Amazonilta (oho, tähän sattui oikein Amazon-putki!). Rakastin kirjailijan Puolikas keltaista aurinkoa -kirjaa, ja aion ehdottomasti lukea saman kirjailijan muutkin teokset kunhan olen saanut Americanahin loppuun.

Americanah on suomennettu, mutta jos ei haittaa, käytän kirjasta sen alkuperäisnimeä koska se on itselleni tutumpi. Americanah on perusajatukseltaan rakkaustarina, mutta itselleni se on samalla myös vahvasti rotuasioita ja rasismia käsittelevä teos. Americanah kertoo Nigeriasta USA:an muuttavasta Ifemelusta, joka kokoaa Amerikassa kohtaamaansa rasismin ja rotupohdiskelun blogiinsa, josta tulee erittäin suosittu. Oikeastaan tästä kirjasta sainkin idean siihen, että kirjoitan blogiimme tästä lähtien enemmän kirjoista, jotka ovat vaikuttaneet minuun voimakkaasti. Joten kiitos ideasta kirjailijalle! Olen iloinen saadessani käsiini kirjoja, jotka saavat minut ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta, ja Americanah on sellainen kirja. On silmiä avaavaa lukea itselle suhteellisen tutun kulttuurin (USA:n) suhtautumisesta eri rotuihin itselle suhteellisen tuntemattomasta kulttuurista (Nigeriasta) tulevan kertojan välityksellä. Pikantin lisän koko tarinaan tuo myös nigerialaisuuden peilaaminen Ifemelun amerikkalaistuneiden silmien kautta. Suosittelen tätä kirjaa kaikille, joita kulttuuristen epäkohtien ja eroavaisuuksien pohdiskelu kiinnostaa. En ole vielä päässyt kirjassa loppuun, joten jännityksellä odotan, mitä loppuratkaisu pitää sisällään! Älä paljasta, jos tiedät!

Oletko itse lukenut jonkun näistä kirjoista, ja mitä mieltä olit?

t. Marjo

Ilman huutoa Edvard Munch-näyttelyssä

Ei huutoa - vain ihana hiljaisuus! :) Kävimme ihanan anoppini kanssa - ja ilman lapsia - tutustumassa Edvard Munchin näyttelyyn Didrichsenin taidemuseossa. Kaikessa rauhassa. Niin kiva kuin lasten kanssa onkin välillä käydä museoissa, on se usein myös yhtä huutoa ja juoksua. Tällä kertaa jätin lapset "papalle" ja miehelleni, ja häivyimme iltapäivän viettoon museon rauhaan.

En oikeastaan tiennyt Munchin taiteesta paljokaan, vain ne muutamat avainteokset, joten elämys on varsin mielenkiintoinen ja opettavainen. Osuimme museoon juuri sopivaan saumaan, jolloin käynnissä oli oppaan vetämä kierros. Lyöttäydyimme mukaan ja kuulimme Munchin elämästä ja taiteesta vaikka mitä mielenkiintoisa.

Kuten taiteessa monesti, innoittajana tämänkin taiteilijan työssä toimi rakkaus. Tai oikeastaan taistelu taiteen ja rakkauden välillä. Yllä olevassa tunnetussa maalauksessa Elämän tanssi sanotaan olevan kuvattuna taiteilijan itsensä käymä taistelu rakkauden ja taide-rakkauden välillä.

Munch valitsi jälkimmäisen, ja omistautui täysin taiteelle, samalla kuitenkin käyden kamppailua oman sydämensä halujen kanssa. Loppuiällään Munch sitten erakoitui.

Voimakkaista väreistään tunnettu Munch teki paljon myös värittömämpiä teoksia. Omaksi suosikikseni nousi tämä Munchin taiteessa sangen positiivinen teos, Rakkauden aalloilla. Siinä on mies kietoutuneena naisen hiuksiin, kellumassa hiusmeressä. Lohdullista ajatella, että rakkauden ja taiteen välillä ikänsä taistellut Munch oli kuitenkin edes jossain kohtaa suhtautunut näin kauniisti rakkauteen.

Kylpeviä miehiä taas oli liian rohkea teos Saksaan jossa se on maalattu, ja teos päätyikin Suomeen Ateneumiin vuonna 1911. Suomessa ei (silloinkaan) suhtauduttu yhtä tuomitsevasti kuin muualla Euroopassa miesten alastomuuteen. Miehiä ei ollut tapana näyttää taiteessa alasti, kun taas naisia on kuvattu alastomana taiteessa historian sivu. Hmmh? Olen tätä asiaa usein miettinyt. Luulisin, että historian valossa kyse on siitä, että suurin osa taiteilijoista on perinteisesti ollut miehiä. Naiset ovat ehkä olleet suurimmalle osalle näistä miehistä inspiroivampi maalauksen kohde. Mutta sitä en oikein osaa selittää, miksi miehen esittäminen alasti on ollut niin suuri tabu? Mikä erottaa miehen alastomuuden naisen alastomuuden kuvaamisesta? Edelleen samaa käytäntöä näkee elokuvissakin. Jotkut asiat eivät tahdo muuttua sitten millään.

Didrichsenin museo on muuten rakennuksenakin tyylikäs. Uima-allas pihassa. Meren ranta. Isoja ikkunoita. Voisin kovin hyvin kuvitella itseni asumaan tähän taloon. ;) Oletteko te jo muuten käyneet Munchin näyttelyssä? Kannattaa käydä, ellette ole. Seuraavaksi aion käydä EMMAssa tsekkaamaassa Vasarelyn näyttelyn. Miten on, kiinnostaako taide myös siellä päässä?

Iloista viimeistä työpäivää tällä viikolla! T. Marjo

This post is all about the Edvard Munch exhibition at Didrichsen museum in Helsinki. Munch's art was previously quite unknown to me, apart from the obvious master pieces which most people know about. I particularly liked the guided tour which my lovely mother-in-love and myself happened upon whilst arriving at the museum. We learned some interesting facts about Munch's art and life. It quite saddened me that he was so torn between his love of art and his love for a woman. He chose his art and ended up spending his last years in solitude. If you are in Helsinki, go visit! Next up for me is the Vasarely exhibition at EMMA in Espoo.