tiistai 5. elokuuta 2014

Tervetuloa arki (ja kiire)

Kuten jo viimeksi kerroin, palasin viime viikon torstaina töihin. Sinänsä en ole asiasta ahdistunut, mutta käynnistymisvaikeuksia on kyllä ollut. Koska keskiviikko päättyi iloisissa tunnelmissa Mattolaiturilla ja Teatterissa vanhojen ja uusien ystävien seurassa, tarkoitti se myös sitä, että olin torstaina tavallistakin väsyneempi. Ihan kuin loman jälkeen ei sitä jo muutenkin olisi.

Kun väsymys meinaa aamulla viedä voiton, kannattaa turvautua hyviksi havaittuihin luottovaatteisiin. Tällainen on Filippa K:n sininen mekko, joka on jo aiemminkin blogissa näkynyt. Toimii myös silloin, kun ei ole jaksanut silittää yhtäkään vaatetta valmiiksi töihin menoa silmällä pitäen.


Yhdistin mekon ruskeaan Mulberryn laukkuun, koska mielestäni se sopii varsin mainiosti yhteen mekon (ja rusketuksen!) kanssa. Rusketuksesta onkin otettava kaikki ilo irti, sillä se ei todellakaan kestä ikuisesti.

Koska myös viime torstai oli kuuma päivä, laitoin jalkaani uudet käärmekuosiset sandaalit. Ne samat, jotka esittelin edellisessä postauksessa. Mekon kanssa toimivat hyvin, laukusta en ole ihan varma.



Viimeinen kuva paljastaa, että kolme vuotta ahkerassa käytössä ollut laukkuni kaipaisi pientä ehostusta. En ole uskaltanut toteuttaa tätä aiemmin, sillä en tiedä mikä aine olisi tähän paras. Olisi ikävää, jos laukkuun tulisi läikkiä käsittelyn myötä. Eihän sinulla sattuisi olemaan kokemusta Mulberryn tai muun vastaavaa nahkaa olevan laukun käsittelystä? Suosituksia otetaan ilolla vastaan!

Mukavaa tiistaita - olit sitten töissä tai vielä lomalla!
Miia





1 kommentti:

  1. Kiitos kommentistasi ja ennen kaikkea kiitos vinkistä! Täytyy tutustua tuotteeseen pikimmiten.
    Miia

    VastaaPoista