keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Juhannusetkot

Näimme tänään Marjon kanssa juhannusetkojen merkeissä ja samalla juhlimme toki aiemmin mainitsemaani sadannen postauksen merkkipaalua. ;) Kävimme pyörähtämässä Milttonin Showroomilla ja syömässä vastapäisessä Raflassa. Pidän paikasta. Hyvä ruoka, hyvää viiniä ja rento tunnelma.


Uhmasin aamulla "kesäsäätä" ja laitoin jalkaani tuoreen aleostokseni. Tiger of Swedenin korot nimittäin. Sovittelin näitä jo keväämmällä, mutta jätin ne vielä silloin kauppaan. Tiistaina päätin toimia toisin, sillä kengät olivat kummitelleet mielessäni jo tovin.


Olen etsinyt nilkkaremmillisiä kenkiä koko kevään. Kritieerinä on ollut se, että koron pitää olla siedettävä myös arkikäytössä. Muuten kengät saavat liian vähän käyttöaikaa. Että sen sortin party animal. Hah!
Viihdyin päivän asussa hyvin. Tiedä sitten mistä johtui? Lähestyvien lomien vuoksi uskaltauduin pukeutumaan töihin varsin rennosti.

Mikä ilme!


Päällä: farkut JBrand, silkkitoppi ja neule H&M, nahkatakki Asos, laukku Dvf, ranneke Hermes, kello Raymond Weil
Sain Marjolta eilen haasteen ja aion vastailla siihen juhannuksena. Joko muuten juhannussuunnitelmat on laadittu?
Kuullaan taas pian!

2 kommenttia:

  1. Mä sovittelin noita samoja kenkiä keväämmällä Turussa, mutta ostamatta jäi... mäkin tykkäsin maltillisesta ja jykevästä korosta, noilla on varmaan hyvä kävellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta Hekku!
      Vielä ehtii, sillä Sokokselle jäi näitä pitkä rivi. ;)
      Miia

      Poista