Niin rakas kaupunki kuin Helsinki onkin, on Helsingissä silti tiettyjä puutteita, jotka huomaa helpommin kun täältä lähtee hetkeksi pois. Jos saisin toivoa joulupukilta, kuntapäättäjiltä, sisäänostajilta ja muilta tärkeiltä hahmoilta muutamaa asiaa Helsinkiin, toivoisin ainakin näitä:
Whole Foods. Olen fani. Lontoo-postauksessani mainitsin tästä maailman parhaasta supermarketista, ja toivoisin niin kovin tällaista kauppaa myös Helsinkiin. Tilaukseni tuskin koskaan menee perille, sillä vähän kalliimpaa ja terveellisempää ruokaa myyvät kaupat eivät edelleenkään menesty Helsingissä. Tästä hyvänä esimerkkinä keskellä kylää seissyt Maatilatori Kluuvissa, joka lopetti vähin äänin toimintansa viime kuussa. Onneksi on sentään Anton & Anton. Toivon heille menestystä ja pitkää ikää!
Massimo Dutti. Näitä liikkeitä löytyy jo lähes kaikista merkittävistä kaupungeista Euroopassa. Uskoisin menekkiä olevan täälläkin.
Jo Malone. Lempituoksuni on Jo Malonelta, ja rakastan heidän kauniita pakkauksiaan ja tuoksukynttilöitään. Oman liikkeen sijaan ottaisin myös mielelläni nettikaupan, joka toimittaisi näitä ihanuuksia Suomeen. Edes Jo Malone itse ei toimita tuotteitaan Suomeen. Hmmh.
Pret a Manger. Vanha työpaikkani! Olen joskus miettinyt ensimmäisen "Pretan" avaamista Suomeen, mutta Preta ei usko franchisingiin. They really don't. So they won't. ;) Pretasta saa loistavaa, terveellistä ruokaa tuoreista aineksista. Takaan tämän henkilökohtaisesti, sillä "avokadoissa ei saa olla yhtään tummaa ja täytteet pitää levittää nurkasta nurkkaan." Näin minulle opetettiin. Ja pistokokeita myös tehtiin. Jos tekemäsi sandwichit eivät läpäisseet laatutarkistusta, ne annettiin päivän päätteeksi kodittomille, jotka hakivat aina muutkin myymättä jääneet ruoat jaettavaksi kodittomien majoituksessa. Tästä tulee edelleen itselleni hyvä mieli. Mutta mitä tehdään Suomessa? Täällä viranomaiset KIELTÄVÄT myymättä jääneen ruoan jakamisen eteenpäin, ja se heitetään tietenkin roskiin! Äly hoi!
Reiss / Whistles / Jigsaw / British High Street. Kaipaan brittiläistä high streetia. Se on käsite, joka on vaikea selittää, mutta se pitää sisällään erikoisliikkeitä, jotka eivät ole markettitavaraa eivätkä myöskään aivan kirkkainta luksusta. Näistä vaatemerkeistä hyvinä esimerkkeinä toimivat mm. Reiss, Whistles ja Jigsaw. Kaikista mainituista löytää hyvälaatuisia työvaatteita, jotka kestävät aikaa ja jotka eivät maksa maltaita vaikka kalliimmasta päästä ovatkin. High streetin ehdoton prinsessa on Catherine, Duchess of Cambridge. Kate pukeutuu lähes aina high streetiin, ja tässä kuvassa hän esiintyy Reissin mekossa. Suomesta puuttuu lähes kokonaan tällainen keskisegmentti vaatteissa. Meillä on H&M ja muita vastaavia, mutta keskisegmentissä hyvin vähän merkkejä. Ehkä Acne, Cos ja muut ruotsalaiset tulevat lähinnä mieleen.
Mitä merkkejä tai kauppoja sinä toivoisit Suomeen?
As lovely city as Helsinki is, there are still a few things missing which you notice while you're away. Here are a few of my favourite brands / shops that I would love to see in Helsinki one day:
Whole Foods, I am a fan. It's quite sad that similar health food shops don't do particularly well in Helsinki. The most recent episode was when the Farmer's Market (Maatilatori) at Kluuvi, in the middle of the city, had to shut down last month due to poor sales. Finns aren't prepared to pay a little extra for healthy food, it seems. Or then the stock wasn't appealing enough, who knows. But luckily we still have Anton & Anton! Long may they live!
Massimo Dutti, they are everywhere except for Finland. Why, we ask?
Jo Malone, my favourite scent comes from there. Love the packaging and candles! What a shame that their online store doesn't deliver to Finland. Shame shame shame.
Pret a Manger. My old employer! I used to be a sandwich maker in the old days. :) Pret serve healthy and well-priced food which is freshly prepared every day. I guarantee the freshness personally, as they are very strict with the quality they put out. No dark spot on avocados whatsoever All the food that doesn't get bought is given away to the homeless at the end of the day. Charity at its best. And what happens in Finland? Here the authorities forbid anyone giving away unsold food as it's apparently a "health hazrard." And - all this food goes to bins! No charity in Finland then. We'd rather feed the dumping grounds.
Reiss, Whistles, Jigsaw / British High Street. There's a huge gap in the market for mid-section clothing in Finland. We have the cheaper lines such as H&M and Zara and more expensive little brands such as Marc by Marc Jacobs. But what are missing are the brands such as Reiss, Whistles or Jigsaw. I'm sure this mid-priced clothing would sell well here. What do you think?
If you could choose, which stores or brands would you hope to see in Helsinki?
-Marjo-
Oikeassa olet muuten "keskihintaluokan" liikkeiden puuttumisesta Helsingissa. Jollekin hyva liikeidea
VastaaPoistaNäin on. Olemme joskus miettineetkin ym. merkkien tuomista Suomeen. ;-) Totuus on myös se, erä stadissa on priimamyyntipaikat kortilla. Reiss tuskin ensimmäisenä avaisi liikettä Selloon...hauskaa päivää sinne Lontooseen! Marjo
VastaaPoistaMuji
VastaaPoistaUniqlo
Urban Outfitters
Forever 21
Cheesecake Factory
Hyviä lisäyksiä. Ostin juuri Lontoon reissulta Uniqlo:n cashmere-neuleen joten kyllä, kannatetaan Uniqlota Suomeen! Myös Urban Outfitters olisi tervetullut. Ja Muji toimii aina. Mutta Cheescake Factorysta en tiedäkään mitään. Kuulostaa kyllä herkulliselta. :) Onkohan se nimensä mukaisesti juustokakkutehdas?
VastaaPoistaSe on jenkkiläinen ravintolaketju, jonka erikoisuus on juustokakut, useita kymmeniä erilaisia ja palakoot amerikanmalliin.
VastaaPoistahttp://www.thecheesecakefactory.com/menu/Cheesecake/