Tarkoitukseni oli jo tässä yhteydessä tehdä postaus toivelistastani siis vaatteista ja asusteista, joiden ostoa suunnittelen tai vähintään haaveilen. En päässyt pohdinnoissani vielä riittävän jalostuneelle tasolle, joten haaveilua on luvassa vasta hiukan myöhemmin. Nyt tyydyn esittelemään pari pienen pientä juttua, jotka ostin viime viikolla. Vaatteiden sovittelu ja kipsi eivät ole toimiva kombo, jonka vuoksi isommat hankinnat siirtyvät aikaan jälkeen kipsin. Viime viikon hankinnoistani toinen olisi ollut toivelistalla joka tapauksessa.Valkoinen t-paita sen sijaan oli heräteostos. Inspiraationa toimi tällä kertaa Marjo.
|
Liehutrenssi H&M |
Joko siellä ruudun toisella puolen on tehty hankintoja kevääksi tai kesäksi?
Jatkan haaveilua uusista, mutta tarpeellisista hankinnoista sekä lämpimämmästä säästä. Mukavaa keskiviikkoa kaikille!
Miia
En ole tehnyt vielä hqnkintoja kevääksi, mutta suunnitelmissa on. Yksi mitä olen etsinyt pitkääään nettikauppoja selaten on: kirkkaan punainen trenssi. En pääse tästä fiksaatiosta ohi,yli, ali. Ja yhyy, sitä ei löydy mistään... Tarvitsisin myös huivin ja ison kasan peruspaitoja ja yhdet uudet farkut. Niin ja jonkin sortin street kengät koiran kanssa käppäilyyn. Kävelen ne yleensä vuodessa puhki. Iso koira vaatii paljon liikuntaa, you know.
VastaaPoistaPunainen trenssi olisi upea! Juuri katselin Stockalla punaista Burberryä..
PoistaMuutenkin ostoslistasi vaikuttaa varsin järkeenkäyvältä. :) Onnea metsästykseen!
Miia