torstai 31. joulukuuta 2015

TBT - Vuosi 2015

Vuosi 2015 on ollut kiireinen. Marjolle vuosi toi niin uuden työn kuin kodinkin ja oma vuoteni on ollut isojen työprojektien sekä lasten harrastusten täyttämä. Näin jälkeenpäin ajateltuna takana on erittäin mielenkiintoinen ja opettava työvuosi, vaikka matkan varrella ei aina kovin hyvältä tuntunutkaan. Koskaan aiemmin ei kesäloma ole tullut yhtä isoon tarpeeseen kuin tänä vuonna.



Blogi on päivittynyt vuonna 2015 vähänlaisesti. Kiire ja inspiraation puute näkyy. Vaikka me molemmat rakastamme muotia, uusia ilmiöitä, uusien ravintoloiden testaamista ja matkailua aivan yhtä paljon kuin vuonna 2013, olemme koko blogin historian ajan kipuilleet asukuvien kanssa. Joku siinä tuntuu niin kovin vieraalta. Toisaalta tiedän, että, ainakin minulle, asukuvat on syy vierailla muiden blogeissa. Blogiskene on tosin tältä osin kehittynyt niin ammattimaiseen suuntaan, ettei meillä ole mitään mahdollisuuksia (tai ehkä haluakaan?) yltää samaan ammattikuvaajineen ja tuntikausien kuvankäsittelyineen. Aika riittää juuri ja juuri pikaiseen kuvaussessioon ja tekstin tuottamiseen.

Vuosi 2015 on ollut hyvä kaikessa kiireessäkin. Syksy oli tosin pidempi kuin aiempina vuosina. Ihan taatusti oli! Vuosi piti sisällään mukavasti matkoja, vaikka ainahan niitä toivoisi olevan enemmän. Olenko aiemmin kertonut, että poden jatkuvaa matkakuumetta? Seuraava lomamatka on onnekseni edessä jo tammikuussa.



Uusi vuosi tuo mukanaan uuden, mielenkiintoisen työtehtävän ja siirryn uuteen kymmenlukuun minäkin (A-P-U-A!). Kesän jälkeen taakse jää myös meidän perheen päiväkotitaival kuopuksen siirtyessä kouluun. Jos Marjon ja minun haave toteutuu (eli saamme aikaiseksi toteuttaa sen), uusi vuosi tuo mukanaan myös uuden blogin hiukan erilaisella tvistillä.


Tästäkin vuodesta on selvitty ja nautittu niin paljon kuin mahdollista. Toivotaan, että tuleva on entistä parempi. Hyvää uutta vuotta 2016 kaikille!

torstai 10. joulukuuta 2015

#TBT

Otsikko sen jo paljastaa. Eli on aika palata ajassa taaksepäin.

2014


2013


Toimii edelleen, kuten yleensä. Erityismaininta Marjon valokuvan taustamiljöölle.
Miia

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Marimekkorakkautta

Blogia pidempään lukeneet ovat varmasti huomanneet, että tykkään Marimekosta. Ei tässä sinänsä ole mitään erityisen yllättävää, sillä niinhän moni muukin suomalainen tekee. Tämän syksyn mallisto kolahti minuun todella kovaa ja, kuten Turku -postauksesta saatoitte huomata, minulta löytyy syysmalliston Hoosi -mekko.


Mutta eipä tämä mekko ole ainoa. Myös tällainen on vilahtanut joskus blogissa. Raitapaidoista puhumattakaan.

 

Marimekko otti syysmallistossaan käyttöön merkille uusia materiaaleja: silkkiä sekä nahkaa ja onnistui uudistamaan ilmettään juuri oikealla tavalla. Perinteitä kuitenkaan unohtamatta.

Nappasin hiljattain Marimekolta alennusmyynnistä Fofa -neuleen, jonka olen yhdistänyt silkkipuseroiden kanssa. Myös siihen ihastuin suin päin, kun näin Marimekon promokuvia loppukesästä. Silkkipuseron kanssa yhdistettynä, kuinkas muuten.

Kuva: Marimekko

Marimekon silkkipuserot ovat myös aivan todella ihania ja täytyy sanoa, että unikko näyttää vuosien tauon jälkeen houkuttelevalta. Kuuleeko joulupukki?

Kuva: Marimekko

Onko ruudun toisella puolella Marimekko -faneja, jotka lämpenevät jälleen Unikko -kuosille?
Miia

tiistai 1. joulukuuta 2015

Pari sanaa ystävyydestä

Iloa on inspiroiva, tyylikäs ja rakas ystävä, joka tuntee minut paremmin kuin minä itse. Jokaisella pitäisi olla tällainen ystävä.





"One of the most beautiful qualities of true friendship is to understand and to be understood."
Lucius Annaeus Seneca

Sehän on joulukuu. Mahtavaa!
Miia

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Syksyn pikapyrähdykset

Tänä syksynä olen tehnyt pari pikapyrähdystä ulkomaille. Toinen vapaa-ajan ja toinen työmatka. Toinen uusi tuttavuus ja toinen vanha tuttu ja ah-niin-rakas.

Luxemburg on kompakti ja varsin söpö kaupunki. Shoppailijalle siellä on tarjolla kaikki herkut. Aikaa oli vähän, joten kokemukseni perustuu pieneen pintaraapaisuun. Voisin mielelläni käydä uudelleen ja viritteillä olleet joulun ajan jutut, kuten kojut, luistinrata, tivoli ja kaikki valokoristeet, näyttivät ihanilta.




Tukholma oli yhtä ihana kuin aina aiemminkin. Lapset eivät olleet lainkaan yhtä innoissaan kuin minä. Laivalla oli kuulemma paljon kivempaa.



Suosittelen, jos tekee burgereita mieli.
Tukholmaan on kyllä päästävä keväällä uudelleen. Ilman lapsia ja ilman laivamatkailua. En muuten ostanut kummaltakaan pikapyrähdykseltä itselleni mitään. Mitä ihmettä minulle on tapahtunut? No, mukavaa oli silti, ja varsin virkistävää.

Mukavaa ensimmäistä adventtia ja rentouttavaa sunnuntaita.
Miia

maanantai 23. marraskuuta 2015

Viikonlopun parhaat

Takana on aivan huippu viikonloppu eivätkä mustat silmänaluset haittaa tänä maanantaina laisinkaan. Ai miksikö viikonloppu oli niin huippu?

1. Vuoden parhaat bileet

Lauantaina juhlimme vuoden parhaimmissa bileissä rakasta blogitoveriani ja pitkäaikaisinta ystävääni. Marjo täytti vuosia. Pyöreitä sellaisia. Grattis!



2. Lapsivapaa viikonloppu
Perheen pienimmät suuntasivat (riemusta kiljuen) kälyn hoiviin ja me vanhemmat vietimme (riemusta kiljuen) viikonlopun kahdestaan. Edellisestä olikin liian pitkä aika. Suuntasimme aamusta keskustaan. Kahvittelimme Eirassa, kävimme Kiasmassa ja rentouduimme hotelli Lilla Robertsissa, josta olimme ottaneet huoneen.



3. Joulukauden avaus
Sunnuntaina Helsingissä vietettiin joulukadun avajaisia ja tämän jälkeen on täysin luvallista, jopa toivottavaa, alkaa fiilistellä joulua. Valo tuleekin tarpeeseen tässä kohtaa marraskuuta.

Viime joululta, ei viikonlopun satoa.
Mahtava viikonloppu! Ei siis ihme, että viikko on alkanut kevein askelin. Oliko teillä mukava viikonloppu? Joko pikkujoulusesonki on pyörähtänyt käyntiin?
Miia

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Simple like me

Pitkästä aikaa uusia asukuvia. Hurraa! Tänä syksynä olen pukeutunut hyvin yksinkertaisiin asukokonaisuuksiin ja käyttänyt niukasti värejä. Päivinä, jolloin päälle on eksynyt jotain muunlaista, olen tuntenut oloni lähinnä vaivautuneeksi.



Perjantaina oli kaunis päivä ja napsaisimme Marjon kanssa asukuvat Fredantorilla. Päälle oli päätynyt luottokamoja. Väreinä harmaata ja mustaa. Väriläiskinä laukku ja puna.


Neule H&M
Hame Ivo Nikkolo
Huivi Gucci
Koru COS
Takki Marimekko
Laukku Stella McCartney
Kengät Vagabond

Kengät hankin tänä syksynä ja olen aivan myyty. Tekisi mieli pitää niitä jatkuvasti. Kokonaisuudessa kulminoituu tämän syksyn fiilis pukeutumisen suhteen ja se on ollut myös osasyynä siihen, ettei (tuoreita) asukuvia ole juuri blogissa nähty. Näissä ei ole mitään ihmeellistä vaan ainoastaan yksinkertaisuutta. Kertokaahan, kiinnostaako blogosfäärissä katsella kuvia tällaisista perusasuista vai pitäisikö niissä olla "jotain enemmän"?
Miia

PS. Ravintola Torissa oli tarjolla täydellisiä punajuuripihvejä.  

lauantai 14. marraskuuta 2015

Give peace a chance

Tänään ei tunnu oikealta puhua vaatteista tai ravintoloista. Tänään mielessä on vain yksi kysymys: Miksi?

Kuva löytyi useista some -kanavista. Kiitos tekijälle!

torstai 5. marraskuuta 2015

Vanhoja muistellessa #TBT

Näitä vanhoja postauksia selaillessa tekee tärkeitä havaintoja. Kuten esimerkiksi sen, että myös viime ja sitä edellisenä vuonna marraskuussa on ollut varsin lämmintä, jos on vaatetusta uskominen. Sovitaanko siis yhdessä, että marraskuu ei ole talvi- vaan syyskuukausi ja eletään sen mukaisesti? Ei toppatakkeja ja talvikenkiä ennen kuin on oikeasti kylmä.

Tällä kertaa vanhan muistelut hiukan eri tavalla kuin aiemmin. Katso vaikka.

VUOSI 2014

Tästä asusta tykkään paljon. 70-lukulaiset vibat, mutta maltillisesti. Falabella toimii hyvin tässä(kin).
En muuten ole onnistunut vielä löytämään niitä räätälöidympiä culotteseja (lue: housuhametta), jotka näyttäisivät minun päälläni siedettävältä. Ärsyttävää!
VUOSI 2013


Marjolla klassinen syysasu, jossa pisteenä i:n päällä A.P.C:n takki. Tykkään.

Katsoin muuten vasta äsken tämänviikkoisen Downton Abbeyn jakson. Huh - olipa dramaattista! Suren jo nyt, että sarja loppuu ihan kohta. Onko minulla kanssasurijoita?
Miia

perjantai 30. lokakuuta 2015

Lack of inspiration

Helsinki chicissä on ollut viime aikoina hiukan hiljaisempaa. Meitä vaivaa ainainen kiire ja pienoinen inspiraatiopula. Haluna olisi uudistaa blogia oikein kunnolla, mutta toistaiseksi se on vielä suunnitteluasteella.

Tässä tovi sitten esikoinen vietti syyslomaa ja sen kunniaksi tuli tehtyä kaikkea kivaa lasten ehdoilla. Kävimme valokarnevaaleilla Lintsillä ja lähdimme ex tempore -visiitille Tukholmaan. Risteillen tietysti, kun lapset saivat päättää.



Linnanmäki oli ehdottomasti tuona keskiviikkoiltana parhaimmillaan. Tykkään käydä siellä syksyisin ja valokarnevaali oli pelkkää bonusta.

Laivalla ei ole tullut käytyä hetkeen, ja nyt muistan miksi. Tallinnaan menon vielä kestän, mutta kaksi yötä oli kyllä liikaa. Onneksi Tukholma oli sitäkin ihanampi. Tosin vain aikuisten mielestä, lapset olivat jostain kumman syystä aivan päinvastaista mieltä.



Ohjelmassa oli Junibackenia, burgereita ja fikailua NK:lla. Kävimme lounaalla Phil´s Burgerissa, joka oli onnistunut sattuma. Olimme alun perin menossa ihan toiseen paikkaan, mutta emme saaneet sieltä pöytää.


Pikavisiitti Tukholmaan nostatti kovan huuman lähteä kaupunkiin viikonloppulomalle. Ehkäpä Helsinki chic on pian yhden viikonlopun ajan myös Stockholm chic. Luulen, ettei Marjoa tarvitse kauaa taivutella, jos vain sopiva ajankohta löytyy. Näissä tunnelmissa viikonlopun viettoon. Mus mus!
Miia

perjantai 23. lokakuuta 2015

Viikon hiushaaste

Olette varmaan kuulleet Matti Airolan Isin ja tyttöjen lettikirjasta. Blogista puhumattakaan. Lainasin kirjan kirjastosta, jotta voisin opetella tekemään tytölle erilaisia lettejä. Olen niissä auttamattoman surkea. Tytölle en ole vielä lettejä tehnyt, mutta päätin haastaa itseni hiushaasteella.


Haaste kestää viikon, jona aikana hiukset ovat joka päivä eri tavalla. Ei välttämättä letillä, mutta eri tavalla aiempaan päivään verrattuna. Sunnuntai-iltana tartuin innolla kirjaan ja valitsin maanantain kampauksen. Päädyin kuplalettiin.


Kuplaletti oli mieleinen ja varsin ripeästi toteutettavissa. Se, jos mikä, sopii kiireisiin aamuihin. Aion ehdottomasti tehdä tämän toistekin. Haastetta on vielä pari päivää jäljellä ja luulen edessä olevan ne vaikeimmat päivät. Viikonlopun ohjelmassa ei nimittäin ole sen kummempaa ohjelmaa jolloin laiskuuden riski on suuri.


Kalanruotolettiäkin ehdin kokeilla. Vähän vaatii vielä sorminäppäryyden harjoitusta se. Instagramiin olen kuvaillut myös muita virityksiä. Poikkea, jos kiinnostaa.

Kiireisimpinä aamuina uusien hiustyylien pohdinta on ollut hiukan rasittavaa, mutta olen silti iloinen uusista kokeiluista. Ehkä joistain tulee myös pysyviä vaihtoehtoja suttunutturalle ja perusponnarille.
Kiinnostaisiko tarttua haasteeseen? Laita kommenttia tulemaan, jos innostut kokeilemaan. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia ja ideoita hiuksien laittamiseksi.
Rentouttavaa viikonloppua tyypit! Miia

torstai 15. lokakuuta 2015

Hyvää palvelua ei voita mikään

Entisenä verkkokauppa-addiktina arvostan enenevässä määrin laadukasta palvelua. Olen sitä aina arvostanut, mutta aiemmin ennemminkin elämäntilanne ajoi käyttämään verkkokauppoja. Ja jäi siihen hiukan koukkuunkin.

Hyvä palvelu ei ole päällekäyvää enkä tykkää yhtään siitä, että minulle yritetään pakkomyydä jotain tuotetta. Minä arvostan palvelua, jota saa, kun tarvitsee. Jos tarvitsee tilaa ja rauhaa, hyvä asiakaspalvelija osaa sitä antaa. Helsingissä hyvää palvelua saa useissa liikkeissä. Ensimmäisenä mieleen tulevat Filippa K, Mycoko ja Beam.

Hyvä palvelu on kaiken a ja o myös ravintolassa. Se saa olla rentoa, mutta arvostan äärimmäisen paljon sitä, että henkilökunta osaa hommansa. Kävimme Marjon kanssa viime viikonloppuna illallisella Farangissa, jossa palvelu omien kokemuksieni perusteella on aina pelannut. Tällä kertaa erityismaininnan saa sommelier, joka sai myytyä meille viinin, jota emme olisi missään tapauksessa ottaneet ilman hänen ammattitaitoista työtään. Ja oli muuten hyvää!



Valitsen siis mieluusti paikan, ravintolan tai kaupan, laadukkaan palvelun perusteella. Eikä haittaa ole myöskään siitä, että näillä pienillä valinnoilla syntyy työtä.

Kirjoituksen tarkoitus ei ole kiillottaa omaa kilpeä tai vähätellä muita vaan ainoastaan nostaa hattua hyvälle palvelulle. Olisi kiva kuulla, kuinka moni muu teistä tekee valintoja palvelun perusteella vai painavatko muut tekijät vaakakupissa enemmän? 
Miia

torstai 8. lokakuuta 2015

#TBT

Kaivellaanpa taas lokakuun arkistoja vuosilta 2013 sekä 2014 ja katsotaan, mitä päälle on eksynyt.

Lokakuu 2013



Kuvat on napattu H&M:n showroomilla, jossa esiteltiin tuolloin Isabel Marantin yhteistyömallistoa. Marjolla oli tuolloin päällään ihana neulemekko, joka on taas hyvin ajankohtainen. Joko olette löytäneet omanne? Vinkkejä saa laittaa tulemaan.

Lokakuu 2014



Aika ankean harmaata on ollut vuosi takaperin. Paljon ikävämpää tuollainen viime päivien auringonpaisteeseen verrattuna. 

Marjon asu on yksi suosikkejani. Hänellä olevan huivin jätin joskus ostamatta My o My:sta ja Marjo nappasi sen itselleen. Hyvä, että ystävä sai tuollaisen ihanuuden! Oma asuni on ihan kiva, mutta ei mikään tajunnanräjäyttäjä. Voisin pukea vastaavan edelleen, mutta huivin vaihtaisin ehkä toiseen. 

Mitä mieltä olette näistä vanhojen muisteluista? Kivoja vai niin nähty?
Miia

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Blogikirppis: Little Marc Jacobsin kengät

Myyn haikeana hyvin vähäiselle käytölle jääneet Little Marc Jacobsin hiiriballerinat. Koko 30, materiaali nahkaa. Niitit ovat kullanvärisiä.


Hintapyyntö kengille on 35 euroa. Laitan lisätietoja halukkaille kommenttiboksiin.
Miia

maanantai 5. lokakuuta 2015

Ruokaa ja sirkushuveja

Viime viikonloppuna Turussa vietettiin toista kertaa Food and fun -tapahtumaa, jonne oli saapunut vierailevia keittiömestareita eri puolilta Eurooppaa. Tänä vuonna uutuutena mukana oli myös muutama baari, joissa oli tarjolla baarimestareiden suunnittelemia drinkkejä.

Olimme ystäväpariskunnan kanssa lauantaina mukana menossa (kiitos loistoseurasta!) ja aloitimme illan Turun kauneimmissa maisemissa sijaitsevassa ravintola Hus Lindmanissa. Ravintola sijaitsee vanhan Turun ytimessä Aurajoen äärellä ja toimii normaalisti lounaspaikkana ja tilausravintolana. Illan menu piti sisällään muun muassa mustaa munkkia, kampasimpukkaa, 18 tuntia kypsytettyä lihaa ja aivan ihanaa omenastruudelia.

Mekko Marimekko
Takki Asos
Huivi Valbonnen markkinoilta
Kengät Sergio Rossi
Laukku Miu Miu


Jälkimmäinen, ei ihan niin onnistunut, otos mukana siksi, että paikannatte sijainnin. Taisi muuten olla tämän vuoden viimeinen ilta paljain säärin. Jos olet kiinnostunut ruuista ja juomista niin kannattaa vilkaista Instaa. Sieltä löytyy mm. illan paras drinkki, joka tarjoiltiin Bar4:ssa. Baarimestari oli saapunut paikalle Espanjasta, mutta hänen nimeään en valitettavasti muista.

Food and fun oli hauska konsepti ja pienellä lisäviilauksella siitä tulee entistä parempi. Suosittelen.
Mukavaa maanantaita! Miia