Yksi rakkaimmista ystävistäni saapui viikonloppuna ilahduttamaan sekä minua että lapsia. Ystäväni on maailman iloisin ja hauskin ihminen, ja hän on myös poikamme kummitäti. Kävimme yhdessä brunssilla, jonka jälkeen ystäväni teki minulle kampauksen jos toisenkin. Mikä ihana nautinto maailman laiskimmalle hiusten laittajalle! Olen surkea tukan laittaja, ja osaan tehdä vain ponnarin tai perusletin, enkä sitäkään itselleni. En ole esimerkiksi koskaan osannut tehdä jatkolettiä. Nyt sitten yritän opetella, sillä olisi ihana joskus laittaa Tytön tukka muutenkin kuin ponnarille.
Rakas ystäväni on ollut elämässäni lapsuudestani saakka. Olemme laulaneet yhdessä, käyneet samoja kouluja, jakaneet ystäväpiirit ja joskus poikaystävätkin, ja muutinpa sitten lopulta hänen perässään Lontooseenkin. Siellä jaoimme työpaikan ja huoneen - sekä sen ainoan avaimen! Voitte kuvitella, miten läheiseksi tuollaisessa symbioosissa ystävyys muokkaantuu.
Tänä keväänä saimme sitten ikävän shokin, kun ystäväni alkoi sairastaa rintasyöpää. Mutta ystäväni ollessa erilainen kuin kukaan tuntemani ihminen, tauti on jo melkein selätetty. Koskaan hän ei ole valittanut "kohtaloaan", ei tiuskinut, eikä ruikutellut. Sen sijaan hän on jaksanut nähdä ystäviä, kummilapsiaan, urheillakin. Ja laittaa hymyssä suin hiuksiani, kun omansa ovat pudonneet pois. Olen niin ylpeä siitä, että minulla on hänen kaltaisiaan ystäviä. Siinä vasta supernainen!
Kiitos ystävilleni siitä, että saan inspiroitua teistä joka päivä!
Marjo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti