torstai 11. syyskuuta 2014

Trendiväri: Punainen



Yksi tämän syksyn trendiväreistä on punainen. Etenkin viininpunaista vilahteli näytöksissä niin vaatteissa, kengissä, laukuissa kuin huulipunissakin. Oma suhteeni punaiseen on kuitenkin ristiriitainen, sillä nuorempana se oli yksi lempiväreistäni. Nyt en kuitenkaan ole enää moneen vuoteen osannut pukeutua punaiseen. Se on usein liian räväkkä yhdistettäväksi lukuisten mustien vaatteideni kanssa, ja farkkujen kanssa se voi pahimmillaan näyttää halvalta.


Löysin oman suosikkitapani pukeutua punaiseen tämän punaisen mekon kautta. Löysin tämän Gerard Darelin mekon Stockmannilta viime talvena, ja olen pitänyt sitä ahkerasti niin kesällä kuin talvellakin. Pikkumusta on tietenkin käytännöllisyyden aatelia, mutta kyllä punaisessa mekossa on kuitenkin sitä jotain. Se vaatii kantajaltaan itseluottamusta: pakopaikkaa ei punaiseen pukeutuvalla ole. Jos oma fiilikseni on kaikkea muuta kuin huomionkipeä, en tietenkään pukeudu punaiseen. Mutta silloin kun kaipaan kunnon boostausta, mikään ei vedä vertoja punaiselle mekolle.

Punaista ei mielestäni voi "sotkea" muihin väreihin, ja asusteet kannattaa pitää neutraaleina. Jotkut tietenkin onnistuvat yhdistämään punaista ja vaikkapa oranssia keskenään (mm. eräs työkaverini on siinä loistava!), mutta itse tykkään pitää väriyhdistelmät minimissä. Siksi valitsenkin punaisen kanssa nudet kengät. Mitäs itse tykkäät punaisesta - osaatko pukeutua siihen, vai kammoatko kenties? Veikkaanpa, että useimmille punainen tuottaa ainakin jossain määrin vaikeuksia, olenkohan oikeassa vai väärässä? Hauskaa perjantaita!

Marjo :)

4 kommenttia:

  1. Huivi tai toppi neuletakin alla voi olla punainen, mutta koko asua en ehkä osaisi käyttää. Tai onhan kaapissa taannoinen punainen asu, jossa juhlin ystävien häitä ja sain asusta paljon kiitosta. Nyt se tosin on ihan liian suuri... korjataan siis, että arkeen en oikein osaa pukeutua punaiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Lumo! Juhlissa punainen toimii aina, se kerää paljon enemmän kommentteja kuin pelkkään mustaan pukeutuessa. Mutta, en silti vaihtaisi mustaa mihinkään. Joskus on ihanaa myös voida vain "sulautua" joukkoon... Hauskaa viikonlopun jatkoa! t. Marjo :)

      Poista
  2. Joo, erittäin vaikea väri mulle - mulla taitaa olla yksi punainen huppari, that's it. Jotenkin on iskostunut mieleen se vanha totuus, ettei punapään sovi käyttää punaista...

    VastaaPoista
  3. Moikka Hekku! Olen jossain nähnyt kuvan, jossa Julianne Moore näytti miten punainenkin voi juuri oikean sävyisenä näyttää upealta punatukkaisella. Ehkä kyse onkin siitä, että löytäisi juuri itselleen sopivan sävyn. Toisaalta, se vie hirveästi aikaa ja jos punaista ei ole "pakko" käyttää, niin helpommalla pääsee kun skippaa sen kokonaan. Mutta ehkä sinkin kannattaa kokeilla, jos eri sävyisiä punaisia tänä syksynä ilmestyy kauppoihin? Minullakin on muuten punainen neulehuppari kaapissa, enkä osaa ikinä käyttää sitä! Iloista viikonloppua! t. Marjo

    VastaaPoista