perjantai 4. heinäkuuta 2014

Maailman paras leikkikenttä


Jalkapallon MM-kisojen kunniaksi tämä postaus on omistettu futikselle - ja entiselle kotikaupungilleni. Kävimme äskettäin visiitillä Valkeakoskella eli paikallisten kesken Koskissa, ja siellä meitä odotti varsinainen superyllätys!
Yllätyksemme oli oma jalkapallokenttä yhdeksi iltapäiväksi! Eikä mikä tahansa kenttä, vaan Suomen kaunein jalkapallostadion Tehtaan kenttä. "Tehtis" on FC Hakan kotikenttä, ja olen täällä nuoruudessani viettänyt tovin jos toisenkin. Koskaan en kuitenkaan ole päässyt tyhjälle kentälle potkimaan palloa - ennen kuin nyt. Miten hienoa oli päästä "laukomaan" palloa autiolla kentällä. Laukominen kuvatkoon sitä toimintaa, mitä yritimme saada aikaan. Totuus lienee lähinnä epämääräistä potkimista suurinpiirtein tolppien väliin. :)
Tehtis sijaitsee aivan tehtaan kyljessä, ja ainakin ennen vanhaa tehtaan työntekijät kurkkivat aina otteluiden aikaan suurten ikkunoiden kautta peliä. Paperi- ja sellutehtaat ovat nyt valitettavasti hiljentyneet myös Koskissa, mutta onneksi vielä tässäkin tehtaassa jotain toimintaa tuntuu olevan.
Pääsin myös toteuttamaan yhden lapsuushaaveistani, nimittäin kiipeämään ihastuttavan retrolle tulostaululle. Valitettavasti seuraavana päivänä tämä tulostaululla mainostettu Hakan kotipeli oli kääntyä tappioksi, mutta viime metreillä tasoittunut lopputulos oli kuitenkin siedettävä 3-3.
Ilma oli muuttunut sateiseksi ja erittäin koleaksi yhdessä yössä, ja näissä tamineissa olin sitten menossa istuskelemaan sateiselle stadionille, optimistisena omasta pärjäämisestäni. Onneksi sentään tajusin vaihtaa ballerinat lenkkareihin ennen lähtöä. Kastuin ja jäädyin nimittäin luita ja ytimiä myöten, ja illalla olin syväjäässä vielä kuuman suihkun jälkeenkin.

Mutta onneksi nyt vihdoin vaikuttaisi siltä, että kunnon kesä on saapumassa Suomeen! Leppoisia ja lämpimiä päiviä kaikille, olemme ne ansainneet!

Marjo x 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti