keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Jouluihmisen joulufiilistelyä

Tänä jouluna haaveilen kodin sisustamisesta jouluiseksi jo ennen ensimmäistä adventtia. Aina tämä on jäänyt haaveeksi, mutta ehkäpä tällä kertaa saisin jotain aikaiseksi? Viime joulut olemme viettäneet mieheni vanhempien ihanassa kodissa Tampereella, ja sinne suuntaamme myös tänäkin jouluna. Viimeiset neljä vuotta lapsemme ovat olleet niin pieniä, että oman joulun laittaminen on tuntunut vähän raskaalta puuhalta. Lisäksi on ihana viettää joulua yhdessä, isossa porukassa. Oman kotimme koristelu on sitten jäänyt minimiin jo useana vuonna. Mutta nyt sormeni oikein syyhyävät koristeluintoa!
Kuvat: The White Company
Haluaisin aloittaa koristelun laittamalla olohuoneeseemme jouluköynnöksen. Kuvissa näkyvät köynnökset ovat White Companylta, ja tuollaiset näkisin myös meidän olkkarimme ison peilin päällä riippumassa. Olisi ihanaa saada aito, vihreä köynnös jostakin, mutta en kyllä tiedä, tehdäänkö Suomessa missään jouluköynnöksiä? Havuköynnöksiä näkee paljon parvekkeilla, mutta ne eivät viihdy sisätiloissa. Briteissä ja USA:ssa köynnöksiä tehdään mm. magnoliasta, eucalyptuksesta, salviasta... Onko kenelläkään teistä kokemuksia himoitsemistani köynnöksistä Suomessa?


Helppo tapa saada joulufiilistä kotiin on tehdä se tuoksuilla. Pipareita leivomme lasten kanssa marraskuun lopussa, mutta ennen sitä ajattelin korkata jouluntuoksuisen potpourrini. Ostin pussukan joulutunnelmaa Lontoosta viime kuussa, ja odotan jo näiden käpyjen asettelua kauniisiin kippoihin ja kuppoihin.

My little elves last Christmas.
Joulukuusta emme aio hankkia kotiin, sillä lapset saavat sitten koristella kunnon kuusen mummun ja papan luona. Meille kotiin olisi siis kiva saada köynnös ja siihen pienet jouluvalot. Granitilla on kivoja valoja, ehkä suuntaan sinne sitten kun saan ensin selvitettyä tämän köynnöshaaveeni realismin. :) Toivottavasti löydän etsimäni! 

This Christmas I feel like decorating! The previous years, when our kids have been very small, I've mostly skipped the Xmas decorations altogether. But this year I'm itching for some proper Christmas spirit at home. I'd love to have a lovely garland in our living room, on top of our big mirror. These garlands I'd love are from the White Company. As real conifer garlands in Finland are mostly kept outdoors, I'm not sure where to find nice indoors-y garlands here. Have you got any ideas on where to find garlands in Helsinki?

We are spending this Christmas with my in-laws in Tampere. Our kids will enjoy decorating their huge Christmas tree! We are not planning on having a Christmas tree at our home, as I would like to try the garland instead. Quite soon I will open the bag of pot pourri I bought in London last month, the smell is very Christmas-y. We will also bake some ginger bread at the end of this month. These smells will certainly add to the festive spirit I'm trying to create. In addition to getting a garland I will need some new fairy lights to hang from it. Granit has some nice ones. But first I need the garland and the rest will follow! 

Marjo x

5 kommenttia:

  1. Love all the candles, it gives such a Christmas feel. Nice inspiration. And your girls are so cute. x

    http://www.wnyfashion.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Thank you so much for the compliments! I love candles as well, especially now when the days are so short... Hah, my little elves are a girl and a boy. :) He often gets mistaken for a girl, though. Long hair and a big smile does it all the time! But I don't mind at all, it's funny! Have a great evening and thank you for your comment. Marjo

    VastaaPoista
  3. Sisustustakka olisi ihana... kun ei voi saada aitoa. T. Iines

    VastaaPoista
  4. Älä muuta sano. Oma takka olisi luksusta. Täällä Helsingissä monissa vanhoissa kerrostaloissa on kakluunit, ja sellainenkin kyllä kelpaisi. Sisustustakkoihin en olekaan vielä tutustunut, pitääpä ottaa agendalle. t. Marjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän asunnossa on ollut kakluuni, mutta se on purettu aikanaan. Se on sääli. Olen huomannut että niitä sisustustakkoja on aika kivoja nykyään. Tajusin vasta kommentoituani, että ethän sä edes kysynyt sitä, mihin vastasin :-). Joo, sisustustakka on joukukoristetoive nro. 1 ja kieltämättä köynnökset voisi olla kauniita myös sellaisen päällä. En yhtään tiedä, missä köynnöksiä myydään. Saksahan on iso joulukoristeiden valmistajamaa. Löytyisiköhän saksalaisista verkkokaupoista.?Tosin tuo tyyli lienee enemmän amerikkalainen... Suomessa havuja riittää. Olen itse miettinyt, että miksi joulupukin kotimaassa on niin suppea koristevalikoima. Huvitti, kun kuuntelin englantilaista puutarhaohjelmaa nettiradiosta, johon soitti rouva, joka oli istuttanut 20 vuotta sitten kolme "joulukuusta" pihaansa, kertoi, että kaikki vieraat kauhistelee niitä, kun ne on niin isoja ja älyttömän näköisiä. Tiedusteli, mahtaako ne tuosta kasvaa vielä paljonkin :-).

      Poista