Otsikon kysymys on lähinnä retorinen, sillä minulla on todella maltillinen määrä pikkulaukkuja ja kaikki ovat säännöllisesti käytössä. Liikaa laukkuja olisi varmaan silloin, kun suurin osa lähinnä makaisi käyttämättömänä. Mitä mieltä olet?
Kuten edellisellä kerralla lupasin, vilautan teille myös suosikkini pikkulaukuista. Käytännössä nämä ovat myös kaikki omistamani, jos tarkkoja ollaan. Ensimmäisen parin muodostavat Dvf:n kaksivärinen laukku ja Furlan pieni clutch. Dvf on monikäyttöinen kaksipuolisuutensa ja pitkän hihnansa vuoksi. Furlan parhaita puolia ovat nahkan kaunis pinta ja väri.
Toisena parina esittelyssä Mulberryn kiiltonahkainen clutch ja mintunvihreä Loeffler Randallin laukku. Mulberry on jo useamman vuoden vanha, mutta edelleen todella hyväkuntoinen. Loeffler Randall on hankittu keväällä ja se on hurmaavan pehmeää nahkaa. Laukun lukkoon tuli kuitenkin kulumaa parin-kolmen käyttökerran jälkeen ja siitä iso miinus (näkyy kuvissa). Onneksi sama tahti ei ole jatkunut vaan kuluminen on pysynyt aisoissa. Olisin varmasti voinut reklamoida asiasta, mutta en sitten saanut aikaiseksi.
Tässä olivat pikkulaukkuni. Saattaa olla, että seuraava isompi hankinta menee pikkulaukkuosastoon, sillä laukkujen ostaminen on mahtavaa puuhaa. Ei hikeä, ei tuskaista ähkimistä pukukopissa tai turhautumista, kun vaate ei näytäkään itsellä yhtä hyvältä kuin mallinukella. Hiukan harmittaa, etten pari vuotta sitten ostanut YSL:n Y-soljella varustettua clutchia, sillä nyt niitä on erittäin vaikea löytää. The Mall:ssa olisi ollut tarjolla yksi, mutta väri oli huono. Osaako kukaan teistä kertoa, valmistetaanko näitä edes enää, kun merkin nimikin on muuttunut?
Sitten aivan toiseen asiaan! Muistattehan, että olemme Marjon kanssa lauantaina myymässä vaatteitamme Hanna Gullichsenin järjestämällä fashion-kirppiksellä Pompier -ravintolassa (Albertinkatu, Hki). Olen käynyt vaatekkaappiani läpi ja päättänyt laittaa myyntiin kaikki sellaiset vaatteet, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet vähälle käytölle. Myynnissä tulee olemaan Filippa K:ta, Max Maraa jne. Myyntiin tulee myös tämä Marc Jacobsin pusero, jota olen käyttänyt vain kerran tai pari. Kaunis kuin mikä, mutta malli itselleni huono.
Puseron lisäksi myynnissä on niin jakkuja, takkeja, kenkiä, housuja kuin mekkojakin. Kauheasti kaikkea - mistä lie ilmestyneet vaatekaappiani täyttämään.
Toivottavasti tavataan lauantaina! Miia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti