sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Matkakuumetta liikkeellä

Kevyttä lämpöä on jo havaittavissa Firenzen ja Milanon matkan suhteen. Suunnittelu on käynnissä ja muutama must see -kohde on kartoitettuna. Lennämme Milanon kautta ja sen vuoksi olemme viimeisen yön siellä. Ehdimme kierrellä kaupungilla, vierailla Duomossa ja bongailla tyylikkäitä milanolaisia. La Scalassa käynti olisi kiinnostanut, mutta käsimatkatavaroihin ei taida mahtua paikan vaatimaa vaatetusta. Seuraavaan kertaan sitten sen kanssa.

Kuva: Täältä
Firenzessä olemme kolme yötä. Hotelliksi valikoitui keskusta-alueella sijaitseva Number Nine. Tämä hotelli on saanut hyvät arvostelut niin varaussivustoilla kuin Tripadvisorissa. Toivottavasti ei tule pettymystä.

Kuva: Hotellin kotisivuilta
1.Firenzen museot ja kirkot

Kaupunki on kaunis jo itsessään, mutta siellä sijaitsee myös uskomattomia museoita. Uffizi on pullollaan renesanssiaikaisia klassikkoteoksia. Mielessä kummittelee myös Accademia -galleria, josta löytyy muun muassa tämä. Näiden lisäksi kirkot, Ponte Vecchio...

2. The Mall

Ajatuksissa on suunnata The Malliin shoppailemaan toisen päivän aamuna.Olen kuullut siitä paljon suosituksia, joten odotukset ovat korkealla. Toivoisin, että mukaan tarttuisi uusi laukku...

Kuva: The Mall:n kotisivuilta

3. Viinitilalla käynti

Sekä mieheni että minä pidämme erityisen paljon italialaisista viineistä, joten Toscanassa ollessa (kahdestaan!) on varsin luonnollista suunnata tutustumaan johonkin alueen viinitiloista. Tarkempi suunnitelma tämän osalta uupuu vielä. Haussa on joku kiva ja suhteellisen lähellä Firenzeä sijaitseva tila. Kauniit maisemat ja hyvä ravintola eivät olisi pahitteeksi nekään. Ei suinkaan ruudun toisella puolella olisi kokemuksia?

Ottaisin mielelläni vastaan ravintolasuosituksia niin Firenzen kuin Milanonkin osalta. Tyyli saa vaihdella, mutta hyvää sen olla pitää! Koska kyseessä on aikuisten matka, tarkoitus on nauttia myös Italian illoista, joten tyylikkäistä ja hauskoista baareistakin otan mielelläni vinkkejä vastaan.

Odotan innolla tätä kahdenkeskistä matkaa. Edellisestä on kulunut aivan liian kauan.
Miia

5 kommenttia:

  1. Aikoinaan kävin kerran tai kaksi vuodessa Milanossa ja Firenzessä messumatkoilla. Milanossa olen käynyt kerran myöhemminkin, mutta Firenzeenkin palaisin erittäin mielelläni, ihana kaupunki. Firenzessä yksi parhaista aterioista oli La Giostrassa, http://www.ristorantelagiostra.com/ Paikan omisti "Hapsburgin prinssi", keittiötontun näköinen setä.

    Viinitilallakin kävin, mutta sen omisti nyt jo edesmennyt italialainen liikekumppani, joka lahjoitti kellaristaan minulle viinipullon syntymävuodeltani. Tila rakennuksineen oli muutenkin aivan hämmästyttävä, siellä oli Napoleonin lautasia, 200 vuotta vanha ulkouima-allas, kappeli, jossa oli Leonardon oppipoikien maalaama taulu, katoissa oli upeita freskoja ja kellarissakin kulki pätkä Rooman valtakunnan aikaista muuria. Isännän mielestä kaikki oli "ihan tavanomaista".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, Lumo!
      Onko niin, ettei tuota viinitilaa enää ole tai ei ylipäänsä ole yleisölle avoinna?
      Mukavaa uutta viikkoa, Miia

      Poista
    2. Viinitila ei ollut yleisölle avoinna, me olimme isännän kutsumina illallisella silloisen työnantajan kanssa. Tila on sittemmin myyty. Upea paikka se oli!

      Poista
  2. Uffiziin kannattaa muuten varata liput etukäteen. Jonot tapaavat olla melkoiset ja museo on yllättävän pieni, joten sisään pääsee vain pieni joukko ihmisiä kerrallaan.

    Olen itse syönyt Toskanassa ihan minne nenä näyttää -periaatteella, aivan ihania ravintoloita, viinibaareja ja kahviloita on tullut vastaan. Mutta yhtäkään nimeä en tietenkään muista... Ohjeeksi voisin antaa, että vaatimattomankin oloisia paikkoja kannattaa kokeilla, niistä voi saada todellisia herkkuja. Jos pistäydytte Sienassa, Enoteca italiana on hyvä kohde hyvien viinien ystävälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Olen kuullut samaa Uffizista. Varsin kätevää, että ne voi ostaa etukäteen ja mennä paikalle tiettyyn aikaan.
      Mukavaa maanantaita, Miia

      Poista