maanantai 27. lokakuuta 2014

Kaunis Firenze ja hämmentävä Milano

Olen palannut viikon ajan ajatuksissani Firenzeen. Matka oli onnistunut ja kankeasta työviikosta huomasi, että myös äärimmäisen rentouttava.


Kaunis sisäpiha, eikö?


Olimme Firenzessä kolme vuorokautta. Pidempäänkin olisi viihtynyt, mutta näin tällä kertaa. Kävimme parissa museossa, The Mallissa ostoksilla, nautimme ruoasta ja paikallisista viineistä. Matkalla oli myös aikaa "vain olla".

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä suuntasimme The Malliin. Olin lukenut siitä Private Blend -blogista ja olin varsin vakuuttunut, että paikka on hyvä, koska Mikolla on sen verran hyvä maku. Menimme sinne bussilla ja matka kesti hiukan alle tunnin. Paluu tosin venähti puoleentoista tuntiin, sillä bussi rikkoontui heti alkumatkasta. Bussilippu maksaa 5 euroa suuntaansa ja se kulkee kaksi kertaa tunnissa.




The Mallissa oli varsin rauhallista. Ainoastaan Pradalla ja Guccilla oli päällä armoton kuhina. Minulla oli liikkeiden osalta prioriteettilista, mutta loppupeleissä kiersin lähes kaikki ja pari jopa kahteen kertaan. Suosikikseni kohosi Sergio Rossin liike. Tein sieltä hyvän löydön ja olisin helposti voinut tyhjentää koko liikkeen, mikäli budjetti olisi ollut rajaton. Lähes kaikissa liikkeissä sai todella hyvää palvelua. Vain Fendiltä jäi hiukan nihkeä fiilis.

Pradan liikkeessä jäin miettimään, että tuotetaanko outlettia varten omia tuotteita myyntiin? Syntyi nimittäin sellainen tunne, kun myynnissä oli Pradan hintatasoon nähden varsin edullisia, mutta myös entuudestaan tuntemattomia malleja, jotka olivat myös jollain tavalla yksinkertaistettuja versiota Pradan liikkeessä myynnissä olevista laukuista. Onko jollain parempaa tietoa ruudun toisella puolella?



Firenze on renesanssin aarteita pullollaan. Kävimme Uffizin lisäksi myös Palazzo Pittissä. Näiden kahden museon välillä menee muuten Arnon alittava tunneli, mutta harmiksemme sinne päästääkseen on tehtävä ennakkovaraus.

Kylppäriremppa edessä? Napoleonin kylpyhuone näyttää mallia.
Uffizin kuuluisin nainen

Molemmat museoista on melko isoja ja tarjonta on lähes uuvuttavan laaja, vaikkakin upea. Lopussa oli heittäydyttävä lapselliseksi. En mahtanut itselleni mitään.


Loman parhaaksi ravintolaksi nousi hiukan yllättäen lounas Palazzo Pittin vieressä sijaitsevassa  Enoteca Pitti Gola e Cantina. Nautimme terassilla museokäynnin jälkeen Wine tasting -lounaan. 35 euroa, kolme ruokalajia ja viittä erilaista viiniä. Yleensä nähtävyyksien läheisyydessä tarjolla on lähinnä kuraa, mutta tämä todellakin toimi.



Muut ravintolat olivat myös hyviä, mutta ehkä odotukset niiden suhteen olivat korkeammat. Hiukan pettymys oli Michelin -ravintola Ora d´Aria. Ruoka oli hyvää, mutta se jokin jäi puuttumaan. Tunnelma oli ehkäpä turhan kliininen.

Vietimme loman viimeisen vuorokauden Milanossa, koska lensimme sen kautta. Duomo oli kertakaikkisen upea, mutta muuten en saanut kaupungista otetta. En voi syyttää tästä yksin kaupunkia, vaikka olen kyllä kuullut useimmilta kävijöiltä ristiriitaisia mieipiteitä kaupungista.


Upea lattia
Kirkkoon pääsi käyskentelemään myös messun aikana
Tein kolme hankintaa matkalta. Palaan näihin vielä omassa postauksessa, mutta paljastettakoon, että syksyn haavelista lyheni hiukan. Kotiin oli mukava palata, kun ulko-ovessa odotti tämä.
Mukavaa alkanutta viikkoa, Miia

 

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta matkalta, voi kun itsekin pääsisi Firenzeen! Olen käynyt kerran mutta siitä on jo yli 20 vuotta...eli en muista oikeastaan paikasta muuta kuin tuon Duomon, jota oli mahdotonta saada kuvaan kokonaisuudessaan, on se sen verran valtava!

    Tuli mieleen, että onkohan kukaan käynyt Firenzessä joulun alla? Tekisi mieli lähteä jonnekin pikkumatkalle ja tuli mieleen, että varmasti Firenzekin on todella kaunis joulunaikaan joulukoristeineen ja valoineen. Ja tietysti jos menisi joulun ja uuden vuoden välillä, niin kai Italiassakin silloin on alennusmyynnit, vaikkapa tuolla Mallilla? Olen itse kyllä kuullut, että outletteihin tosiaan valmistetaan esim eri laukkuja kuin mitä flagship storeissa on kaupan, mitään luotettavaa tietoa minulla ei ole mutta näin olen kuullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Firenze on taatusti upea myös joulun alla. Kaupoissa oli jo muuten joulumaailmat rakennettuna. :)
      Kaupungin ostosmahdollisuudet yllättivät itseni täysin, joten alennusmyynnit olisivat varmasti antoisat. Miia

      Poista
  2. Olet ihan oikeassa; outlet-myymälöihin valmistetaan paljon ihan omia tuotesarjoja, jotka eivät koskaan ole "normaaleissa" liikkeissä myynnissä. Osa outlet-tuotteista saattaa olla aika huonolaatuisiakin merkkien normaalilaatuun verrattuna.

    Milanosta en kovinkaan pitänyt käydessäni siellä messumatkoilla, mutta Siipan kanssa kaupunkiin matkatessani näin kaupungista uusia puolia ja uusia alueitakin, jotka paransivat mielikuvaani kovasti. Ehkäpä hyvä seura vaikutti myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvällä seuralla on iso merkitys. :) Kiitos, että valaisit tätä outlet -kuviota. Muissa liikkeissä en huomannut tätä, sillä tarjonta oli aidosti suppeampaa.
      Miia

      Poista
  3. Eipä kestä, tämä teidän blogi on kiva! Tykkään siitä, ettei koko touhu ole vain asukuvia ja designer tuotteita ja siitä, ettei JOKA laukun jne ole oltava kalleinta designeria. Olen lukenut blogianne jo jonkin aikaa mutta nyt vasta sain kommentoitua. Eli well done ja jatkakaa vain samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla! Kommentistasi tuli todella hyvä mieli, kiitos. Näillä mennään eteenpäin!
      Miia

      Poista
  4. Ihania ja tuttuja paikkoja :) Mutta voi ei tuo bussi, höh. Meillä se ei ole tehnyt tuollaisia temppuja...
    The Mallin ehtii kyllä kiertämään hyvin ja siellä on oikein hyviä liikkeitä. Pradan kuhinaa on kyllä hauskaa seurata. Ja sieltä saa täydennettyä kivasti vaatteita ja kenkiä. Taitaa olla edellisten sesonkien eriä, mutta myös tuotteita suoraan lähtitehtailta.

    Ja hei sama, Milano ei jotekin aukea minulle... Ihan kiva, mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä upea paikka. Edes armoton turistimeininki (amerikkalaiset toteuttamassa eurooppalaista unelmaansa) ei haitannut. Italiaa usein haukutaan museoitumisesta, mutta itse kyllä tykkään siitä, että kaupunki on kuin ulkoilmamuseo täynnä kauniita rakennuksia.
      Miia

      Poista