COYA - Lontoon Pastor?

Kävimme Lontoossa testaamassa "uusia" ravintoloita oikein olan takaa. Joka päivä kävimme jossain itsellemme uudessa paikassa lounaalla ja illallisella, mikä on muutenkin suosikkitapani viettää aikaa matkoilla. Tie sydämeeni käy todellakin vatsan kautta.

Perjantai-iltana testasimme ravintola Coyan. Coya ammentaa nyt niin trendikkäästä perulaisesta ruokakulttuurista, ja on muutenkin samoilla linjoilla muun muassa helsinkiläisen Pastorin kanssa. Pastoriin verrattuna Coya on jopa vieläkin meluisampi tapaus, joten herkkäkorvaiselle ja romanttiseen korviin kuiskutteluun se ei oikein sovi. ;) Pitää olla valmis siihen, että myös viereisessä pöydässä teräväkorvaiset voivat kuulla oman keskustelusi - mikä suomeksi puhuttaessa ei onneksi ole kovinkaan suuri ongelma. Vieressämme istui kaksi norjalaista miestä ja heidän tilanteensa ei ollut niin mairitteleva - me kun ymmärsimme ainakin osan heidän keskusteluistaan. Ja mikä hassuinta, heidän vieressään istui ruotsalaisia! Totesimme Miian kanssa, että onpa hienoa olla suomalainen skandiporukassa, missä kaikki ymmärtävät kaikkia muita paitsi meitä. Suomalaisista tulisi hyviä vakoojia

Coyan ruokalista oli valtava. Muun muassa erilaisia cevichsejä oli vaikka mitä variaatioita. Koska lista oli niin runsas, en oikein edes muista, mitä valitsimme... Myös drinkkilista oli kattava, ja viinin sijaan nautimmekin koko ruokailun alusta loppuun drinkkejä. Coya oli Gaijinin ja Farangin vakioystävälle ehkä vähän liian samantapainen, eivätkä suomalaiset ravintolat ainakaan häviä Coyalle missään. Kumpikaan meistä ollut aivan myyty. Myös hintataso suomalaisiin vastaaviin ravintoloihin nähden oli aika suolainen. Kahdelta illalliseen drinkkeineen meni noin kaksisataa puntaa. Viime vuonna muun muassa fantastinen Zuma oli edullisempi - ja myös siellä drinkit olivat ykkösluokkaa.

Coyasta suuntasimme pubiin, jossa Lontoon-vuosieni kämppis, rakas ystäväni Christine oli viettämässä iltaa. Olimme Christinen kanssa vuosituhannen alussa samassa työpaikassa ja jaoimme yhteisen asunnon. Itse asiassa minä rekrytoin Christinen aikoinaan työkaverikseni. ;) Siitä lähtien olemme pitäneet yhteyttä ja sama sävel löytyy aina heti, vaikkemme olisi kuukausiin nähneetkään.

Huomasin muuten tämänkertaisella reissulla, että vaikka rakastan Lontoosta, en ehkä haluaisi asua siellä juuri nyt, pienten lasten kanssa. Metrossa on lähes mahdotonta liikkua rattaiden kanssa eikä busseissakaan juuri lasten menopelejä näy. "Tubeasemilla" ei välttämättä ole edes hissejä rattaita tai pyörätuoleja varten. Siinä sitä sitten pyörittäisiin, omalla asuinalueella päivät pitkät. Parasta olisi asua hyvällä alueella, jossa olisi paljon kahviloita ja muuta tekemistä kävelyetäisyydellä. Jos asuisi kauempana, pikkulasten kanssa pääsisi huonolla säkällä liikkumaan vasta sitten, kun he itse kävelevät kulkuvälineisiin. Tai omalla autolla - joka ei sekään Lontoossa ole maailman sujuvin tapa liikkua. Täytyy siis todeta, että olen onnellinen Helsingissä, juuri nyt! Kiitos Helsingille siitä, että julkinen liikenne ja kaupungin infrastruktuuri on täällä tehty niin helpoksi - vauvasta vaariin.

Marjo :)