Väreillä ja ilman

Tänään kuvat tarjoillaan tuplana. Väreillä ja ilman, kuten otsikossakin kerrotaan. Niissä on mukavan erilainen tunnelma.

Asussa yhdistin väljää, kerrostettua ja kapeaa. Työntäyteinen päivä sujui kuin itsestään, kun vaatteista ei tarvinnut murehtia. Hyvä, että edes huomasin niiden olemassaoloa.

Mutta hei, sehän on taas viikonloppu! Koska osa viikosta kului sairastellessa, työviikko loppuu ikäänkuin kesken. Viikonloppu meneekin lähinnä levätessä ja loppuja flunssan rippeitä karistellessa. House of Cardsin tänään julkaistu kolmas tuotantokausi edistänee mukavasti lepäilyä.
Millaisia suunnitelmia sinulla on?
Miia

DvF:t illallisella

Meillä on Miian kanssa samanlainen vaatemaku - sehän on tullut jo useasti mainittua. Kun olimme Lontoossa pari viikkoa sitten, olimme onneksi onnistuneet valitsemaan mukaamme edes suureksi osaksi erilaiset vaatteet. Illalliselle ihastuttavaan La Petit Maisoniin valitsimme kummatkin luottomerkkimme DvF:n mekot. Minä vanhan suosikkimekkoni, Miia upouuden kaunottarensa.

La Petit Maison on viehättävä ja erittäin suosittu illallispaikka Lontoon Mayfairissa. Ja miten mielettömän hyvää ruokaa! Paikan erikoisuutena on etelä-ranskalainen ruoka, joten aloitimme illallisen peri-ranskalaiseen tyyliin etanoilla ja suosikillani burratalla.

Pääruoaksi söimme kalaa ja tietenkin grillattuja tiikerirapuja. Nekin myös suosikkiherkkuani, eikä kumpikaan pettänyt odotuksiani. Side dishinä otimme vihreitä papuja. Nyt kun katselen näitä kuvia, maha kurnii mukavasti --- ja kun katson ulos, tulee ikävä Ranskan Rivieralle. ;)

La Petit Maison on erittäin vilkas ja äänekäs ravintola - ja pieni. Jotenkin siitä kuitenkin välittyy hauskan leppoisa ilmapiiri, vaikka meteliä onkin ja kaikki pöydät ovat täynnä. Jos olet menossa La Petit Maisoniin, kannattaa varata pöytä hyvissä ajoin etukäteen.

Ravintolassa kaikki ruoat on tehty jaettaviksi, ja niin myös jälkiruoat. Tilasimme "profiteroles" kahteen pekkaan ja annos oli juuri sopivan kokoinen mittavan illallisen päälle. Yleensä en tykkää suklaisista jälkiruoista, ja valitsen aina jonkin "kevyemmän" vaihtoehdon kuten jäätelön tai creme bruléen. Tykkään kyllä muuten suklaasta, suklaakakusta ja suklaaherkuista, mutta suklaa maistuu mielestäni liian raskaalta aterian päälle... Mutta nämä "profiteroles" eli eräänlaiset tuulihatut olivat kyllä herkulliset. Miten on, maistuvatko suklaiset jälkiruoat teille?

Marjo

Lukuahmatin kevään kirjatärpit

Jouluna tuli taas saatua pari kirjaa pukilta lahjaksi. Ensimmäisenä tartuin Zadie Smithin "NW"-kirjaan, ja sain sen luettua ennen tammikuun loppua. Luin tämän kirjan englanniksi, ja nautin sen värikkäästä kaakkois-Lontoon kielestä.

Kirja sijoittuu NW-postikoodin alueeseen Lontoossa, ja lähinnä siellä oleville kaupungin vuokratalo -alueille. Kirjan henkilöillä on kaikilla jokin ongelma tai he muuten vaan ajavat itsensä hankaliin tilanteisiin. Juoni poukkoilee eri hahmojen välillä ja yhtäkkiä keskittyy lähes kokonaan yhden henkilön "murrokseen", jota käsitellään käytännössä koko loppukirja. En oikein saanut selville, miten kirjassa esitellyt henkilöt lainkaan liittyivät tämän päähenkilön elämään tai juoneen, joten tämä lienee taas yksi niitä kirjoista, joka pitäisi heti lukea uudelleen läpi. Joissain kirjoissa koko juoni ei piirry kirjan lukemisen jälkeen selkeänä mieleen. Lukemisesta ei tehdä liian helppoa. Mutta joskus se ärsyttää, kun ei millään osaa linkittää kirjan tapahtumia toisiinsa. Mieheni mielestä ongelma voi olla myös se, että luen liian nopeasti. Siinä missä minä luen kaksi kirjaa, hän lukee ajatuksella vähemmän kuin yhden kirjan. :)

(Puolustuksen puheenvuoro: Joskus kirjan tapahtumat vain yksinkertaisesti eivät liity toisiinsa, mikä sekin pitää vain hyväksyä. ;) Olen Haruki Murakami -fani, after all.)

Nyt olen lukemassa mieheni bongaamaa, hehkutettua "Totuus Harry Quebertin tapauksesta". Ja miten mukaansatempaava tämä jättiläiskirja onkaan! Kirja kertoo Lolita-inspiroituneen rakkaustarinan sekä rikostarinan samassa paketissa. Aivan älyttömän tenhoava jännäri, joka kaappaa mukaansa. Kirjan kirjoittaja Joël Dicker on voittanut opuksestaan useita palkintojakin. Suosittelen! Olen "vasta" lukenut kirjasta noin 500 sivua ja kolmisen sataa on jäljellä. Melkein meinaavat yöunet mennä, kun luen tältä iltaisin. Joku viisas on joskus kertonut, että jännittävät kirjat pitäisi lukea päiväsaikaan, etteivät unet häiriintyisi. Mutta kuka töissäkäyvä ihminen pystyy kahmimaan romaaneja päivällä?!

Mutta JOS olisin kotona päivisin, löhöilisin tässä. Omalla sohvalla. Joulupukki toi tämän Svenskt Tennin Primavera-tyynyn joululahjaksi, ja tykkään siitä todella paljon. Mielelläni makoilisin sohvalla tyyny pään alla ja syventyisin Harry Quebert -tarinani loppuhetkiin... Mutta yleensä luen kyllä silmät puoliummessa sängyssä. Ja luen ihan viimeiseen asti, kunnes silmät menevät väkisin kiinni. Jos on hyvä kirja käsillä, menen aina nukkumaan ihan liian myöhään.

Mitenkäs teidän rutiinit, luetteko yleensä ennen nukkumaan menoa sängyssä vai vähän pirteämpänä sohvalla? Ja kuulutteko "luen ajatuksella hitaasti" vai "ahmin satasella" -lukijaklaaneihin?

Rentouttavaa viikonloppua! -Marjo-

Preppy

Kävin vaihto-oppilasvuotenani Yhdysvalloissa Ivy-league -yliopistoissa piipahtamassa, ja mieleeni jäi elämään muistikuva tietynlaisesta rennon asiallisesta amerikkalaisesta yliopistotyylistä. No, silloin tuon tyylin toteutus jäi ajatustasolle, mutta vuosien saatossa olen säännöllisin väliajoin palannut preppy-lookiin. Nyt on taas selvästi menossa yksi preppy-kausistani, ja kun bongasin Lontoossa Uniqlosta tämän vaaleansinisen Oxford-paidan, tiesin, että tulisin käyttämään sitä ahkerasti.

Paita: Uniqlo / Neule: COS

Olen vilukissa, joten paitapuseron päälle puen näissä koleatuulisissa keleissä mieluusti neuleen. Pyöreäkauluksinen neule toimii mielestäni parhaiten ylös asti napitettavan paidan kanssa. Ja koska uusi paitapuseroni on ihanan pehmeä, on oloni lämpimän lisäksi ihanan pehmoinen ja mukava. Jos olisin kissa, kehräisin tyytyväisenä nämä kaksi paitaa päälläni. ;)

Yksinkertaisen lookin kanssa on kiva käyttää edes joitain koruja, ettei preppy näyttäisi liian arkiselta esimerkiksi töihin. Tämän Monica Vinaderin korun ostin itselleni lahjaksi, kun tiesin vaihtavani työpaikkaa loppuvuodesta. Violetti on tyttäreni lempiväri, joten siinä oli muun kauneuden lisäksi sopivasti symboliikkaa. Olen vallan ihastunut Monica Vinaderin rannekoruihin ja ehdottelin Miiallekin, että ostaisimme yhdessä "friendship braceletit" lähiaikoina. Vaikkapa sellaiset ruusukultaiset.

Näitä kuvia katsoessa tuleekin taas mieleeni, että pitäisikin varata pian kampaaja-aika... Nyt tukka menee koko ajan väkisinkin ponnarille. No, ainakin tukkatyylini sopii tähän preppy-tyyliin luontevasti. Iloista keskiviikkoa!

-Marjo-

Rentoa alusta loppuun

Marjo perheineen oli meillä viikonloppuna kyläilemässä. Vaikka ohjelmassa oli illallinen pitkän kaavan mukaan, meno oli rentoa ja vaatteet sen mukaiset.

Neule, vyö ja kengät Rag & Bone, farkut H&M

Jalassa minulla on Lontoosta Rag & Bonelta ostamani kengät. En malta odottaa, että pääsen käyttämään niitä myös kodin ulkopuolella. Tämän tyylisiä "korkokenkiä" olen hakenut jo tovin. Ei siis hetken mielijohteesta kyse tässäkään tapauksessa.

Kuvat paljastavat, että Sloane Squarella sijaitseva Rag & Bonen liike osoittautui meille varsin kohtalokkaaksi. Suurin osa kuvissa näkyvistä vaatteista on sieltä. Hups!

Todistusaineistoa

Rag & Bone on kiva merkki, johon kannattaa tutustua, mikäli se ei ole entuudestaan tuttu. Valitettavasti sitä ei taida saada Helsingistä. Vai onko sinulla parempaa tietoa?
Miia

COYA - Lontoon Pastor?

Kävimme Lontoossa testaamassa "uusia" ravintoloita oikein olan takaa. Joka päivä kävimme jossain itsellemme uudessa paikassa lounaalla ja illallisella, mikä on muutenkin suosikkitapani viettää aikaa matkoilla. Tie sydämeeni käy todellakin vatsan kautta.

Perjantai-iltana testasimme ravintola Coyan. Coya ammentaa nyt niin trendikkäästä perulaisesta ruokakulttuurista, ja on muutenkin samoilla linjoilla muun muassa helsinkiläisen Pastorin kanssa. Pastoriin verrattuna Coya on jopa vieläkin meluisampi tapaus, joten herkkäkorvaiselle ja romanttiseen korviin kuiskutteluun se ei oikein sovi. ;) Pitää olla valmis siihen, että myös viereisessä pöydässä teräväkorvaiset voivat kuulla oman keskustelusi - mikä suomeksi puhuttaessa ei onneksi ole kovinkaan suuri ongelma. Vieressämme istui kaksi norjalaista miestä ja heidän tilanteensa ei ollut niin mairitteleva - me kun ymmärsimme ainakin osan heidän keskusteluistaan. Ja mikä hassuinta, heidän vieressään istui ruotsalaisia! Totesimme Miian kanssa, että onpa hienoa olla suomalainen skandiporukassa, missä kaikki ymmärtävät kaikkia muita paitsi meitä. Suomalaisista tulisi hyviä vakoojia

Coyan ruokalista oli valtava. Muun muassa erilaisia cevichsejä oli vaikka mitä variaatioita. Koska lista oli niin runsas, en oikein edes muista, mitä valitsimme... Myös drinkkilista oli kattava, ja viinin sijaan nautimmekin koko ruokailun alusta loppuun drinkkejä. Coya oli Gaijinin ja Farangin vakioystävälle ehkä vähän liian samantapainen, eivätkä suomalaiset ravintolat ainakaan häviä Coyalle missään. Kumpikaan meistä ollut aivan myyty. Myös hintataso suomalaisiin vastaaviin ravintoloihin nähden oli aika suolainen. Kahdelta illalliseen drinkkeineen meni noin kaksisataa puntaa. Viime vuonna muun muassa fantastinen Zuma oli edullisempi - ja myös siellä drinkit olivat ykkösluokkaa.

Coyasta suuntasimme pubiin, jossa Lontoon-vuosieni kämppis, rakas ystäväni Christine oli viettämässä iltaa. Olimme Christinen kanssa vuosituhannen alussa samassa työpaikassa ja jaoimme yhteisen asunnon. Itse asiassa minä rekrytoin Christinen aikoinaan työkaverikseni. ;) Siitä lähtien olemme pitäneet yhteyttä ja sama sävel löytyy aina heti, vaikkemme olisi kuukausiin nähneetkään.

Huomasin muuten tämänkertaisella reissulla, että vaikka rakastan Lontoosta, en ehkä haluaisi asua siellä juuri nyt, pienten lasten kanssa. Metrossa on lähes mahdotonta liikkua rattaiden kanssa eikä busseissakaan juuri lasten menopelejä näy. "Tubeasemilla" ei välttämättä ole edes hissejä rattaita tai pyörätuoleja varten. Siinä sitä sitten pyörittäisiin, omalla asuinalueella päivät pitkät. Parasta olisi asua hyvällä alueella, jossa olisi paljon kahviloita ja muuta tekemistä kävelyetäisyydellä. Jos asuisi kauempana, pikkulasten kanssa pääsisi huonolla säkällä liikkumaan vasta sitten, kun he itse kävelevät kulkuvälineisiin. Tai omalla autolla - joka ei sekään Lontoossa ole maailman sujuvin tapa liikkua. Täytyy siis todeta, että olen onnellinen Helsingissä, juuri nyt! Kiitos Helsingille siitä, että julkinen liikenne ja kaupungin infrastruktuuri on täällä tehty niin helpoksi - vauvasta vaariin.

Marjo :)

Lista lyhenee, kun vuosi etenee

Olin ennen Lontoon matkaa huomannut, että Matches myy hyvällä alennuksella haaveilemaani Bentley -mekkoa, mutta halusin ehdottomasti sovittaa sitä ennen ostopäätöstä. Hyvä niin, sillä olisin tilannut väärän koon. Kuten jo aiemmin kerroin, olen tehnyt tälle vuodelle listaa hankinnoista, joihin olen ajatellut satsata ja tämä mekko oli yksi näistä. Yhden tuotteen voi siis vetää listalta yli.

Lähdin matkaan sillä ajatuksella, että haluan mekon harmaana. Mustia minulla on jo ihan liikaa, joten se oli alusta alkaen poissuljettu vaihtoehto. Fiksaatio harmaasta mekosta syveni Claire Underwood -postausta tehdessä.

Kuva: Matchesin nettisivuilta

Koska harmaanvärisen mekon ainoa jäljellä oleva koko osoittautui liian suureksi, päädyin kokeilemaan luumunväristä versiota. Pidin siitä välittömästi, mutta en olisi uskaltanut ostaa sitä ellei Marjo olisi vakuuttanut värin pukevan minua harmaata paremmin. Kuinka arka sitä onkaan värien kanssa, kun luumukin tuntuu rohkealta vedolta.

Mekko on muuten pelottavan mukava päällä. Sen kanssa voi syödä huoletta pitkän illallisen ilman kiristävää tunnetta. Peili voikin sitten paljastaa karun totuuden. Hah!

Kuvat paljastivat, että oma mekkoni jää paljon enemmän ryppyyn kuin Matchesin sivujen kuvissa mallilla oleva versio. Tiedä sitten, olisiko minun pitänyt kokeilla vieläkin pienempää kokoa? No ainakin täytyy olla jatkossa tarkempi mitä mekon alle pukee, jotta runsaat rypyt, jotka myös toki häivyttävät, eivät lisää muhkuraisuutta. Sitä nyt ei kukaan toivo!

Koska mekko on varsin naisellinen, asusteita on mietittävä tarkkaan, että kokonaisuus säilyy omannäköisenä. Olen kuitenkin henkeen ja vereen mekkoihminen, joten tämä on oiva lisä vaatekaappiini. Onko siellä muita mekkoihmisiä?
Mukavaa ja aurinkoista (jee!) sunnuntaita! Miia

Hyvä hotelli, parempi sijainti

Kun toissaviikolla kävimme Marjon kanssa Lontoossa, majoituimme viime vuoden tapaan The Sloane Square -hotellissa Chelseassa. Hotelli on siisti ja sijaitsee hyvällä paikalla. Palvelu on ihan hyvää, vaikkei aivan loppuun saakka hiottua huippuhotellin tasoa olekaan, mutta eipä sellaista ole missään luvattukaan. Vähintään pyytämällä kaikki järjestyy.

Viime vuodesta en muista, että meillä olisi ollut mitään "hässäkkää" vastaanotossa tai huoneen kanssa. Tänä vuonna oli kuitenkin pientä säätöä, mutta loppujen lopuksi kaikki sujui hyvin. Huoneemme oli oikein kiva, vaikkakin pieni. Ikkuna oli Sloane squarelle päin, mikä oli ehdottomasti plussaa.

Ensi kerralla haluamme huoneen, jossa on erkkeri. Harmittaa, että emme kysyneet asiasta etukäteen, sillä se olisi taatusti järjestynyt. Olisimme nimittäin nytkin saaneet toiseksi yöksi huoneen erkkerillä, mutta emme jaksaneet vaihtaa huonetta näin lyhyellä matkalla. Osoitus hyvästä palvelusta toki tämäkin.

Kuva täältä

Hotellin alakerrassa on todella kiva kahvila/ravintola Cote Brasserie, jossa tarjoillaan myös hotellin aamiainen. Me olemme kuitenkin molempina kertoina käyneet ns. julkisella puolella aamiaisella. Kiva nauttia aamiainen "sloanien" seurassa.

Kuvassa näkyvä aamiainen on Full English Breakfast eikä se todellakaan ole kaikista kevyin vaihtoehto. Edellinen ilta painoi matkaajissa sen verran, että päädyimme tähän herkullisen epäterveelliseen vaihtoehtoon.

Jos haet Lontoosta viihtyisää hotellia hyvällä sijainnilla, saattaa The Sloane Square -hotelli olla etsimäsi. Viereinen Kings Road tarjoaa runsaan valikoiman liikkeitä eikä meno ole lainkaan yhtä ahdistavaa kuin Oxford Streetillä. Ainakin itse tulen siellä aina kiukkuiseksi. Marjo voi todistaa. Olisi mahtava kuulla, missä shoppailet mieluiten Lontoossa?
Miia

Helsinki Chic suosittelee: The Builders Arms Chelsea

Ensimmäisen päivän kunniaksi (ja nälkäkiukun välttämiseksi) olimme varanneet lounaan The Builders Arms -ravintolasta Chelseasta. Kannattaa tsekata ravintolan kotisivut.

Kuva lainattu ravintolan kotisivuilta

Aloitimme ruokailun shamppanjalla ja alkupaloilla. Pääruoaksi valitsimme molemmat sardiineja ja kyytipojaksi valkoviiniä.

Ravintolassa oli samaan aikaan lukuisia työporukoita, jotka selvästikin nauttivat perjantain kunniaksi lounasta pitkän kaavan mukaan. Lounaan kanssa kului lasi tai kaksi viiniä kaikilla muillakin, ei vain meillä lomalaisilla. Lontoossa on kuulemma tapana, että perjantaisin työporukat suuntaavaat pitkälle lounaalle yhdessä. Kuulostaa kivalta! Suomessa ei taideta juurikaan tällaista harrastaa, eihän? Ilmiantakaa työpaikat, joissa tällainen tapa on!

Väsyneet, mutta tyytyväiset lounastajat

Marjolla on kuvassa yllään iki-ihana Filippa K:n neule. Neule, jonka olisin ottanut vaatekaappiini mielelläni itsekin, mutta tällä kertaa en viitsi ostaa samaa.

Tästä tulikin mieleen, että voisimme tehdä joskus postauksen siitä, kuinka monta samanlaista vaatetta meiltä löytyy. Ja uskokaa pois, tässä iässä tämä "rättikaksosuus" ei ole itsetarkoitus, kuten teini-iässä usein oli, vaan silkka vahinko. 
Miia 

Rakkautta vain

Lontoo on ihana kaupunki. Se on tullut täällä sanotuksi jo useasti, mutta viime viikonloppu vahvisti tätä tunnetta vielä hiukan lisää. Meillä oli todella kiva matka. Intensiivinen, mutta mukava. Näin jälkeenpäin ei edes haittaa, että puhelimeni meni kokovartalojumiin ensimmäisenä päivänä ja alkoi toimimaan vasta Helsingissä.

Viikonloppuun tullaan varmasti palaamaan useammassa postauksessa, mutta tässä hiukan esimakua.

Eihän tätä voi olla rakastamatta. Eihän?
Miia