maanantai 24. elokuuta 2015

Turistien täyttämä Toscana

Matkamme viimeinen etappi oli Toscana. Tämä oli toinen matka vuoden sisään Toscanaan, mutta tällä kertaa emme edes käyneet Firenzessä. Keskityimme kyliin (ja The Malliin). Piemonte ja Toscana eroavat toisistaan eivätkä vähiten siksi, että Toscanassa on todella paljon enemmän turisteja. Erityisesti siellä törmää yhdysvaltalaisiin ja aasialaisiin turisteihin. Vähän samalla tavoin kuin Santorinilla.

Vajaan kuuden tunnin ajomatka Ranskasta Toscanaan olisi sujunut varsin kivuttomasti, ellei nuorempi lapsistani olisi oksentanut loppumatkaa. Pysähdyimme syömään iltalialaisten julkkisten suosimaan rantakohteeseen Forte dei Marmiin ja käynnistä muodostuikin varsin ikimuistoinen, kun lapsukaiseni oksensi rantaravintolan pöytään. No onneksi kyseessä ei ollut mitään sen vakavampaa ja seuraavana päivänä kinastelu isoveljen kanssa sujui jo normaaliin tapaan.


Majapaikkamme Castello di Gabbiano oli kaiken kaikkiaan upea. Paikka on suosittu häiden viettopaikka enkä ihmettele. Hotellin vieraan näkökulmasta tämä tosin on hiukan ikävää, sillä häävalmistelujen vuoksi allas suljetaan aiemmin eikä hotellin ravintola ole käytössä. Tuloiltanamme tilanne oli tämä ja suunnitelmamme uinnista ja illallisesta hotellin omassa ravintolassa menivät pitkän päivän päätteeksi ikävästi uusiksi. Tämän seurauksena mies päätyi ajelemaan noin tunnin - puolitoista lähiseutujen kylissä avoinna olevaa ruokakauppaa etsien.




Majoituimme päärakennuksesta irrallaan olevassa, suhteellisen tilavassa asunnossa, josta valitettavasti puuttui ilmastointi. Olin suorastaan kiukkuinen havaittuani asian, sillä en ikimaailmassa varaisi heinäkuussa Etelä-Euroopasta majoitusta ilman ilmastointia. Olin tehnyt varauken Agriturismo.it -sivujen kautta, jossa kerrottiin, että ilmastointi on. Sivuilla ei vain mainittu sen löytyvän vain päärakennuksen huoneista. Vaikka öisin tuntui, ettei ikkunoista tule kuin hyttysiä niin niistäkin selvittiin.



Edellä mainituista miinuksista huolimatta Castello di Gabbiano on erittäin viihtyisä ja voisin hyvinkin kuvitella meneväni sinne toistekin, tosin päärakennukseen majoittuen. Yleiset tilat olivat kauniit ja miljöö - vanha linna - oli entisöity ajatuksella.


Olimme perillä vain kolme yötä ja keskityimme lähinnä uimiseen, lukemiseen ja hyvään ruokaan. Vaikka bistecca alla fiorentina olikin herkullista, meidän perhe rankkasi piemontelaiset ruuat (ja viinit) paremmiksi. 


Kävimme tosiaan tälläkin kertaa The Mallissa ja, vaikken olekaan mikään outlet-expertti, on se mielestäni käymisenarvoinen. Vahva suositus. Plussaa siitä, että tarjontaa on myös miehille.

Tuntuu kuin reissusta olisi jo iäisyys, mutta onneksi kesäinen sää jatkuu edelleen. Aurinko tekee työssäkäynnistä huomattavasti mukavampaa, vaikka kyllähän sitä mielellään viettäisi kaikki päivät mökillä tai rannalla.

Miten sinä saat pidettyä kesäfiiliksen yllä työssäkäynnistä huolimatta?
Miia


2 kommenttia:

  1. Heti tuli matkakuume, kun luin tätä postausta!

    Yritän aina itsekin lukea tosi tarkkaan nettisivustojen hotellikuvaukset, sillä tuollaiset "ei _tässä_ siivessä ole ilmastointia/ parveketta/ ilmaista wlania" -yllärit ovat kertakaikkiaan raivostuttavia! Tuorein kämmi on muutaman vuoden takaa, jolloin varasimme tosi stylestä hotellista oikein ihanan huoneen - ja sitten paikan päällä kävikin ilmi, että niitä kivoja huoneita oli rempattu vasta muutama, ja meidän luukkumme olikin sitten about 70-luvulta.... No, hiihtolomalla ei onneksi tule juurikaan vietettyä huoneessa aikaa, mutta patjat olisi kyllä voinut päivittää jo ennen muuta remppaa kaikkiin huoneisiin :-O

    Aurinkoinen sää pitää toistaiseksi kesäfiilistä yllä, mutta kohta lähtee sekin ilo ja vaihdan suosiolla moodia kynttilöihin ja villasukkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olisi pitänyt olla huolellisempi. Mutta selvisimme onneksi hengissä. ;)
      Huomenna alkaa kuulemma syksy? Vappuna helpottaa jälleen...
      Miia

      Poista