maanantai 3. elokuuta 2015

Hikisen päivän asu

Vaikka arki koittikin tänään töihinpaluun merkeissä, en suostu vielä kokonaan luovuttamaan lomatunnelmista. Tässä siis asukuva Valbonnesta. Hikinen sellainen.

Etelä-Euroopassa on ollut poikkeuksellisen lämmin kesä. Näin ollen vaatetuskin oli päivisin sen mukainen. Ilmavaa ja mahdollisimman miellyttävää kaikin puolin.



Kuvassa näkyvistä housuista on kerrottava tarina menomatkalta. Milanon päässä yksi koneen lentoemännistä äityi kehumaan housujani ja kertoi työtovereilleen, kuinka "kaikilla kuuluisi tällä hetkellä olla tuollaiset housut". Samainen lentoemäntä huuteli vielä perääni kenkiäni kehuen. Tunsin itseni ihan fashionistaksi. No ehken sentään, mutta tyttäreni oli aivan otettu äidin saamasta huomiosta.

Lindexiltä ostamani culottesit ovat olleet hyvä ostos ja maksaneet itsensä todellakin takaisin. Ne toimivat niin helteisessä Etelä-Euroopassa kuin myös ei-ihan-niin helteisessä Suomessa. Taipuvat sekä päivään että iltaan. Myös alla oleva taipuu kivasti sekä päivään että iltaan, mutta kesän se vaatii.


Haluaisin myös mustat culottesit, jotka voisivat olla hiukan tukevammasta kankaasta tehdyt ja räätälöidymmät. Oletteko törmänneet kuvausta vastaaviin yksilöihin? Saa vihjata!
Miia

4 kommenttia:

  1. Mullakin on kuumeinen, juuri sopivien, hyvin istuvien ja mulle tehtyjen culottes'ien etsintä käynnissä, mutta vielä ei ole tullut vastaan. Pitäisi olla tarpeeksi ryhdikästä kangasta, ja tuo "räätälöity" olikin hyvä adjektiivi kuvaamaan sitä, mitä haen: toimistokelpoista ja tyylikästä!

    VastaaPoista
  2. Tyylikäs asu ! Löysin omani hieman yllättäen Monkin alesta. Ryhdikäs kangas ja kiva laskos edessä, joten näyttää hieman hameelta. Hinta oli aivan naurettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sara!
      Eikä? Täytyy käydä pikaisesti Monkissa tsekkaamassa tilanne.
      miia

      Poista