maanantai 24. elokuuta 2015

Turistien täyttämä Toscana

Matkamme viimeinen etappi oli Toscana. Tämä oli toinen matka vuoden sisään Toscanaan, mutta tällä kertaa emme edes käyneet Firenzessä. Keskityimme kyliin (ja The Malliin). Piemonte ja Toscana eroavat toisistaan eivätkä vähiten siksi, että Toscanassa on todella paljon enemmän turisteja. Erityisesti siellä törmää yhdysvaltalaisiin ja aasialaisiin turisteihin. Vähän samalla tavoin kuin Santorinilla.

Vajaan kuuden tunnin ajomatka Ranskasta Toscanaan olisi sujunut varsin kivuttomasti, ellei nuorempi lapsistani olisi oksentanut loppumatkaa. Pysähdyimme syömään iltalialaisten julkkisten suosimaan rantakohteeseen Forte dei Marmiin ja käynnistä muodostuikin varsin ikimuistoinen, kun lapsukaiseni oksensi rantaravintolan pöytään. No onneksi kyseessä ei ollut mitään sen vakavampaa ja seuraavana päivänä kinastelu isoveljen kanssa sujui jo normaaliin tapaan.


Majapaikkamme Castello di Gabbiano oli kaiken kaikkiaan upea. Paikka on suosittu häiden viettopaikka enkä ihmettele. Hotellin vieraan näkökulmasta tämä tosin on hiukan ikävää, sillä häävalmistelujen vuoksi allas suljetaan aiemmin eikä hotellin ravintola ole käytössä. Tuloiltanamme tilanne oli tämä ja suunnitelmamme uinnista ja illallisesta hotellin omassa ravintolassa menivät pitkän päivän päätteeksi ikävästi uusiksi. Tämän seurauksena mies päätyi ajelemaan noin tunnin - puolitoista lähiseutujen kylissä avoinna olevaa ruokakauppaa etsien.




Majoituimme päärakennuksesta irrallaan olevassa, suhteellisen tilavassa asunnossa, josta valitettavasti puuttui ilmastointi. Olin suorastaan kiukkuinen havaittuani asian, sillä en ikimaailmassa varaisi heinäkuussa Etelä-Euroopasta majoitusta ilman ilmastointia. Olin tehnyt varauken Agriturismo.it -sivujen kautta, jossa kerrottiin, että ilmastointi on. Sivuilla ei vain mainittu sen löytyvän vain päärakennuksen huoneista. Vaikka öisin tuntui, ettei ikkunoista tule kuin hyttysiä niin niistäkin selvittiin.



Edellä mainituista miinuksista huolimatta Castello di Gabbiano on erittäin viihtyisä ja voisin hyvinkin kuvitella meneväni sinne toistekin, tosin päärakennukseen majoittuen. Yleiset tilat olivat kauniit ja miljöö - vanha linna - oli entisöity ajatuksella.


Olimme perillä vain kolme yötä ja keskityimme lähinnä uimiseen, lukemiseen ja hyvään ruokaan. Vaikka bistecca alla fiorentina olikin herkullista, meidän perhe rankkasi piemontelaiset ruuat (ja viinit) paremmiksi. 


Kävimme tosiaan tälläkin kertaa The Mallissa ja, vaikken olekaan mikään outlet-expertti, on se mielestäni käymisenarvoinen. Vahva suositus. Plussaa siitä, että tarjontaa on myös miehille.

Tuntuu kuin reissusta olisi jo iäisyys, mutta onneksi kesäinen sää jatkuu edelleen. Aurinko tekee työssäkäynnistä huomattavasti mukavampaa, vaikka kyllähän sitä mielellään viettäisi kaikki päivät mökillä tai rannalla.

Miten sinä saat pidettyä kesäfiiliksen yllä työssäkäynnistä huolimatta?
Miia


maanantai 17. elokuuta 2015

Lasi baroloa - kyllä kiitos!

Palataanpa vielä hetkeksi lomatunnelmiin arjen aherruksen keskellä. Lensimme tosiaan Milanoon, mistä nappasimme vuokra-auton alle ja suuntasimme nokan kohti ensimmäistä majapaikkaa. Ensimmäinen kohteemme Italian Piemontessa sijaitsi reilun parin tunnin ajomatkan päässä Linaten lentokentältä. Olin löytänyt majapaikkamme Cascina Meriamen Agriturismo.it -sivustolta, mutta lopullisen varauksen tein Bookingin kautta.


Cascina Meriame sijaitsee Barolon alueella ja paikan omistajilla on myös viinitila. Heti ensimmäisenä iltana pääsimme iloksemme maistelemaan Paolo Manzonen viinejä, kun he järjestivät viininmaistiaiset asukkaille. Mikäs sen mukavampi tapa aloittaa lomaa Italiassa? 



Cascina Meriame oli todella viihtyisä, pieni majapaikka kauniilla paikalla. Huoneemme oli puhdas, tilava ja viihtyisä. Kuvia selatessani huomasin, että suurimman vaikutuksen minuun oli selvästi tehnyt kylpyhuone, jos kuvien määrään on uskominen. Ravintolaa heillä ei ole, mutta aamiainen on onneksi tarjolla.





Cascina Meriamen naapurissa asuu myös eräs suomalainen. Kutsusta pääsimme tutustumaan heidän tilaansa ja nappasimme samalla yhden tuliaisen kotiin tuomisiksi.


Läheinen Alba on lähialueen suurin kaupunki ja ns. Slow foodin keskus. Kaupungissa on varsin paljon liikkeitä ja ennen kaikkea useita ilmeisen hyviä ravintoloita. Me emme tällä kertaa käyneet Albassa saakka illallisella. Löysin muuten sattumalta kaupungista Missonin tehtaanmyymälän, jossa oli varsin hyvät valikoimat ja hinnat noin 70-80 prosenttia normaalihintoja edullisemmat. Päädyin ostamaan uudet kylpypyyhkeet kotiin, kun niille oli joka tapauksessa tarvetta.


Ruoka oli Piemontessa taivaallisen hyvää. Jo se on yksistään riittävä syy matkustaa sinne. Ravintoloissa on tarjolla pääpiirteissään samoja, alueen perinteisiä ruokia. Meno oli mukavan rentoa. Suosittelen poikkeamaan Centro Storico -nimisessä ravintolassa Serralunga D´Alban kylään eksyessänne. Ravintolan viinivalikoima ansaitsee erityismaininnan.

Kuumuudesta johtuen jätimme Torinossa käynnin väliin ja keskityimme syömään hyvin lähialueen kylissä. Tämä oli paras ratkaisu niin lapsille kuin aikuisillekin. Seuraavalla kerralla jotain muuta. Lämpimästi suosittelen vierailemaan Piemontessa ja valitsemaan majapaikaksi jonkun useista agriturismo -paikoista.

Mukavaa maanantaita - nautitaan kesäsäästä! Miia

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Loman parhaat

Vaikka kesäloma on suurimmalla osalla meistä jo takanapäin, kannattaa yrittää pitää kiinni niin pitkään kuin mahdollista siitä rennosta ja hyvästä fiiliksestä, jonka onnistunut loma saa aikaan.

Yritin miettiä, mitkä asiat tekivät omasta kesälomastani onnistuneen. Toivon, että nämä asiat listaamalla kykenen ylläpitämään lomafiilistä edes hetken verran arjen keskellä.  

Loman TOP 5:
1. Se, kun unohtaa mikä viikonpäivä on
2.Viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa
3. Pukeutua normaalia rennommin
4. Nauttia lasillinen hyvää viiniä pitkällä lounaalla
5. Ei mustia silmänalusia (ne ovat täällä taas!)



Olisi kiva kuulla, mikä tekee sinun lomastasi onnistuneen?
Mahtavaa, että täälläkin on vihdoin lämmin. Nautitaan siitä. Miia

maanantai 3. elokuuta 2015

Hikisen päivän asu

Vaikka arki koittikin tänään töihinpaluun merkeissä, en suostu vielä kokonaan luovuttamaan lomatunnelmista. Tässä siis asukuva Valbonnesta. Hikinen sellainen.

Etelä-Euroopassa on ollut poikkeuksellisen lämmin kesä. Näin ollen vaatetuskin oli päivisin sen mukainen. Ilmavaa ja mahdollisimman miellyttävää kaikin puolin.



Kuvassa näkyvistä housuista on kerrottava tarina menomatkalta. Milanon päässä yksi koneen lentoemännistä äityi kehumaan housujani ja kertoi työtovereilleen, kuinka "kaikilla kuuluisi tällä hetkellä olla tuollaiset housut". Samainen lentoemäntä huuteli vielä perääni kenkiäni kehuen. Tunsin itseni ihan fashionistaksi. No ehken sentään, mutta tyttäreni oli aivan otettu äidin saamasta huomiosta.

Lindexiltä ostamani culottesit ovat olleet hyvä ostos ja maksaneet itsensä todellakin takaisin. Ne toimivat niin helteisessä Etelä-Euroopassa kuin myös ei-ihan-niin helteisessä Suomessa. Taipuvat sekä päivään että iltaan. Myös alla oleva taipuu kivasti sekä päivään että iltaan, mutta kesän se vaatii.


Haluaisin myös mustat culottesit, jotka voisivat olla hiukan tukevammasta kankaasta tehdyt ja räätälöidymmät. Oletteko törmänneet kuvausta vastaaviin yksilöihin? Saa vihjata!
Miia

lauantai 1. elokuuta 2015

Yksi loma, kolme kohdetta

Tämän kesän lomamme koostui kolmesta kohteesta, joista kaksi sijaitsi Italiassa ja yksi Ranskassa. Täytyy sanoa, että kokonaisuus toimi mainiosti. Aluksi pelkäsin, että en pysty rentoutumaan, kun paikkaa vaihdetaan useasti, mutta pelkoni osoittautui täysin turhaksi.

Italian Piemonte, Ranskan Riviera ja Toscana erosivat toisistaan, joten välillä tuntuu kuin olisimme olleet kolmella erillisellä lomamatkalla. Piemonten maakunta oli näistä uusi tuttavuus ja ihastuin siihen ikihyviksi.

Alueella tehdään Italian parhaimmat punaviinit, ruoka oli todella hyvää ja matalasesongin vuoksi joka paikassa oli rauhallista. Piemonten alueella turismi painottuu syksyyn.


Olimme Piemontessa neljä yötä ja majoituimme Cascina Meriame -nimisessä majapaikassa. Majoitustoiminnan lisäksi paikkaa pyörittävällä pariskunnalla on myös viinitila.

Cascina Meriame kuvassa keskellä
Piemontesta suuntasimme kohti Ranskaa, tuttua Valbonnen kylää. Meillä oli siellä talo vuokrattuna aivan kylän keskustasta yhdessä Marjon perheen kanssa. 

Olipa mukava palata Valbonneen parin vuoden tauon jälkeen. Ymmärrän hyvin, miksi niin moni menettää sydämensä Rivieralle ja matkustaa sinne vuodesta toiseen. Jo loman aikana aloin haaveilla uudesta matkasta sinne, mutta tällä kertaa vain aikuisten kesken.


Ranskassa vietetyn viikon jälkeen oli taas aika suunnata kohti Italiaa. Loman pisin ajomatka osui tähän kohtaan, noin kuutisen tuntia. Matkaa väritti tytön yllättävä pahoinvointikohtaus (syy jäi epäselväksi), mutta onneksi nämä haasteet ajoittuivat vain viimeisille parille tunnille. Kuuden tunnin ajomatka, oksenteleva lapsi ja parituntinen ruokakaupan etsintä Toscanan päässä olivat yhdelle päivälle ehkä pikkuisen liikaa, mutta perillä tämä unohtui pian. Majapaikkamme Castello di Gabbiano oli upea, matkanteon väärti.


Älä välitä hyttysverkosta vaan keskity maisemaan

Summa summarum, kolme erilaista kohdetta sisältänyt lomamatka oli toimiva eikä estänyt tällaista stressierkkiäkään rentoutumasta. Oli mukavaa, että viikon ajan niin aikuisilla kuin lapsillakin oli ikäistään seuraa, mutta osan aikaa oli myös mukava olla ihan vaan omalla porukalla. Mitä isommiksi lapset kasvavat, sitä vaivattomammaksi matkanteko käy. Kovin pienten kanssa ei välttämättä ole mielekästä istua tuntikausia autossa.

Luvassa on vielä lisää postauksia matkalta, muun muassa molemmista Italian majapaikoistamme. Molemmat ansaitsevat sen.

Mukavaa elokuun ensimmäistä! Miia