Olen turvautunut verkkokauppoihin jo vuosia, koska aika ei yksinkertaisesti tunnu riittävän kaupoissa juoksemiseen ja oikeiden tuotteiden etsimiseen. Nettishoppailu lisääntyi, kun sain ensimmäisen lapsen. Näin on käynyt varmaan muillekin. Lisäksi valikoimat verkossa ovat paljon paremmat, lähes loputtomat suorastaan.
Sitten on se kääntöpuoli. Loppuvuodesta, taas yhtä epäonnistunutta tuotetta palauttaessani, totesin, että eihän nämä nettiostot mene putkeen kovinkaan usein. Ensinnäkin kokojen arviointi on vaikeaa, monesti jopa mahdotonta. Hyvin usein tuote ei myöskään vastaa täysin kuvaa ja on näin ollen tuote onkin saapuessaan iso pettymys. Lisäksi ostamiskynnys on netissä matalampi. Olen ostanut tuotteita, jotka kaupassa jäisivät rekkiin roikkumaan. Nämä vaatteet ovat myös niitä, jotka jäävät myös varsin vähälle käytölle.
Suosikkiosoitteitani ovat Outnet, jolle nostan hattua siitä, että heillä yksittäisten tuotteiden mitat kerrotaan todella selvästi. Lisäksi pidän Net-a-porterista, Matchesista, My-wardrobesta ja Atterley Roadista. Uutena koukuttavana verkkokauppana olen löytänyt Vestiare Collectiven. Se on taivas kaikille laadukkaiden second hand -tuotteiden ystäville.
Kuvan mekko on ostettu 1,5 vuotta sitten Shopbopista ja se on yksi onnistuneista nettiostoista. Marjolta löytyy sama mekko parissa eri värissä ja itsellekin kelpaisi esimerkiksi alemman kuvan viininpunainen versio.
Kesähäät 2013, mekko Dvf |
Kuva: Mytheresa |
Shoppailetko sinä mieluummin netissä vai kierteletkö kaupoissa?
Mukavaa ja keväistä keskiviikkoa!
Miia
Nyt olen siirtynyt kokonaan ostamaan vaatteeni kaupoista. Syy on se, että haluan tukea suomalaista kauppaa ja pieniä butiikkeja. Tein nettiostoissa paljon huteja. Nyt saatan katsoa kauppojen valikoimaa valmiiksi netistä, mikä helpottaa ostosten tekoa. Löysin viime vlk. ihan vaivattomasti kaiken mitä tarvitsin tehtyäni vähän esityötä netissä. Yksi takki mistä olin ihan varma että se olisi täydellinen osoittautui kaupassa ihan väärän malliseksi. Toi DFV:n mekko on kyllä upea!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi ja hieno päätös siirtyä ostamaan kaupoista!
PoistaAivan samoja huteja on käynyt itsellekin ja sekin on yksi syy vähentää ostelua netin kautta. Samoin haluan minäkin, että Helsingissä on kauppoja myös tulevaisuudessa.
Miia
Mielelläni minäkin asioisin fyysisissä kaupoissa, mutta valikoima on usein niin onneton, että saan kääntyä ovelta takaisin. Ilmeisesti asiakkaiksi halutaan mummotyylin ystäviä tai tikkulaihoja 180-senttisiä, ja kun en ole kumpaakaan, niin... Tämä netin ja fyysisen kaupan suhde on kiinnostava ja olen usein miettinyt, voisivatko eri merkit perustaa show roomeja ihan meille taviksille helpottamaan nettiostamista. Turhat palautuksetkin vähenisivät. Ja täytyy sanoa, että tuntuu, että ulkomailla tämä netin ja fyysisen putiikin toisiaan täydentävä suhdekin on oivallettu paremmin kuin Suomessa. Netissä on rajattomasti mahdollisuuksia markkinoida ja kaikki eivät koskaan fyysiseen kauppaan pääse paikalle. Uskon, että netti ja fyysinen kauppa voivat kulkea käsi kädessä.
PoistaHelsingin keskustassa asuvana, koen että tarjonta on sen verran hyvää, että kaikki on mahdollista hankkia kaupasta.
PoistaKiitos molemmille kommenteista ja anteeksi, että vastaaminen kesti näin kauan!
PoistaJälkimmäinen kommentoija on oikeassa, että Helsingin valikoima on hyvää ja monipuolista. Ongelma omalla kohdallani on usein se, että näen (yleensä) ulkomaalaisessa lehdessä jonkun vaatteen, josta saan päähänpinttymän, mutta sellaisen löytäminen Helsingistä ei ole helppoa, ellei jopa mahdotonta. Toki samantyylisiä löytyy varmasti..
Hieno ajatus yhdistää fyysiset kaupat, nettikaupat ja show room:t. Joku voisi ottaa tästä ajatuksesta kopin.
Miia
Minäkin asun itse asiassa Helsingin ydinkeskustassa, mutta eipä niitä minulle sopivia vaatteita kuitenkaan kaupoista juuri löydy, olipa kyseessä sitten tavaratalo tai pienempi putiikki. Ketjuliikkeissä en juuri asioi, koska en niiden myymistä vaatteista pidä eivätkä ne malleiltaan sovi päälleni. Monia merkkejä, joiden vaatteista pidän ja joiden vaatteet sopivat "vaikealle" vartalolleni (lyhyt, lyhytsäärinen, leveälanteinen, kapeavyötäröinen ja -harteinen jne.) ei edes myydä Suomessa. Joten ikävä kyllä nettikaupat tuntuvat itselleni lähestulkoon ainoalta vaihtoehdolta. Olen yrittänyt kysellä tavarataloista ja putiikeista, ovatko ajatelleet ottaa tiettyjen merkkien vaatteita myyntiin myös lastenvaatteiden ollessa kyseessä, mutta kuulemma kiinnostusta ei olisi :-(.
PoistaAtterley Road on minunkin suosikkini, toinen on tanskalainen Look de Luxe. Suurin osa vaatteista tulee itselleni ostettua näistä kaupoista hyvinkin valikoiman laajuuden ja hyvän palvelun takia. Jonkin verran käytän myös pienempiä ruotsalaisia, merkkien omia nettikauppoja (By Malina, Soft Goat, Island of Your Own, Ahlvar). Lastenvaatteet tilaan lähes kauttaaltaan netistä, koska suomalaisista kaupoista ei enää löydä tietyn iän jälkeen sellaisia vaatteita, joista pitäisin - tai jos löytyy, tuntuu, että jokainen ostaa samanlaiset. Alex and Alexa, Oii Design ja By Engberg ovat suosikkikauppoja, niistä saa kauniita, klassisia, lähinnä tanskalaisia ja ranskalaisia lastenvaatteita, joista jälkikasvukin pitää. Meillä on onneksi samanlainen maku, klassisia peruslastenvaatteita ilman räikeitä printtejä ja merkillisiä leikkauksia. Ja täytyy sanoa, että on käynyt ihan uskomaton tuuri nettiostosten suhteen: en ole koskaan joutunut palauttamaan yhtäkään vaatetta! Tästä suuri kiitos lankeaa kyllä myös nettikauppojen loistavalle palvelulle: olen saanut nopeasti vastaukset kysellessäni kokoasioita ym. Minulla on aika "vaikea" vartalo: olen lyhyt, lyhytsäärinen, leveälanteinen ja kapeavyötäröinen, hartiat kapeat ja käsivarretkin lyhyehköt, mutta onneksi ruotsalaiset, tanskalaiset ja ranskalaiset tekevät vaatteita tällaisellekin kropalle!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi ja ennen kaikkea kiitos vinkeistä!
PoistaTäytyykin tutustua mainitsemiisi merkkeihin ja verkkokauppaan.
Meillä jokaisella taitaa olla ne omat "vaikeat" kohtamme, mutta on hienoa, että kauniita vaatteita tuntuu silti löytyvän. :)
Miia