Olen turvautunut verkkokauppoihin jo vuosia, koska aika ei yksinkertaisesti tunnu riittävän kaupoissa juoksemiseen ja oikeiden tuotteiden etsimiseen. Nettishoppailu lisääntyi, kun sain ensimmäisen lapsen. Näin on käynyt varmaan muillekin. Lisäksi valikoimat verkossa ovat paljon paremmat, lähes loputtomat suorastaan.
Sitten on se kääntöpuoli. Loppuvuodesta, taas yhtä epäonnistunutta tuotetta palauttaessani, totesin, että eihän nämä nettiostot mene putkeen kovinkaan usein. Ensinnäkin kokojen arviointi on vaikeaa, monesti jopa mahdotonta. Hyvin usein tuote ei myöskään vastaa täysin kuvaa ja on näin ollen tuote onkin saapuessaan iso pettymys. Lisäksi ostamiskynnys on netissä matalampi. Olen ostanut tuotteita, jotka kaupassa jäisivät rekkiin roikkumaan. Nämä vaatteet ovat myös niitä, jotka jäävät myös varsin vähälle käytölle.
Suosikkiosoitteitani ovat Outnet, jolle nostan hattua siitä, että heillä yksittäisten tuotteiden mitat kerrotaan todella selvästi. Lisäksi pidän Net-a-porterista, Matchesista, My-wardrobesta ja Atterley Roadista. Uutena koukuttavana verkkokauppana olen löytänyt Vestiare Collectiven. Se on taivas kaikille laadukkaiden second hand -tuotteiden ystäville.
Kuvan mekko on ostettu 1,5 vuotta sitten Shopbopista ja se on yksi onnistuneista nettiostoista. Marjolta löytyy sama mekko parissa eri värissä ja itsellekin kelpaisi esimerkiksi alemman kuvan viininpunainen versio.
Kesähäät 2013, mekko Dvf |
Kuva: Mytheresa |
Shoppailetko sinä mieluummin netissä vai kierteletkö kaupoissa?
Mukavaa ja keväistä keskiviikkoa!
Miia