perjantai 20. syyskuuta 2013

Sadepäivän asu 18.9.

Sateisena syyspäivänä Helsingissä näytin kutakuinkin tältä. Asu on hyvin tyypillinen minulle niinä päivinä, kun pitää heittää lapset päiväkotiin (sateessa) ja juosta töihin ja takaisin (sateessa).

Paita: Massimo Dutti. Housut: J Brand. Kengät: Acne. Peili: Täynnä pienten käsien sormenjälkiä!

Syysgarderobini on nyt hyviä nilkkureita vailla. Tykkään kovasti Acnen Pistolseista, etenkin niiden hyvän koron takia. Minulla on myös ihanat Marc Jacobsin nilkkurit, mutta niiden korko on sen verran korkea, että pidän niitä lähinnä iltaisin. Päiväkäyttöön töihin tarvitsisin siis hyvät perusnilkkurit juuri oikean korkoisella korolla. Olen ihastunut näihin Isabel Marantin Dicker-nilkkureihin:

Työkaverillani on Dickerit ja ihastelen niitä joka kerta. Ne ovat kauniit mutta mielestäni kyllä huikean hintaiset, 370 €. Ostopäätös on viivästynyt ihan siitäkin syystä. Olen lähdössä kahden viikon kuluttua Lontooseen, joten toivon täydennystä kenkävalikoimiini tuolta reissulta. Toisaalta olisi kiva saada hyvät nilkkurit jo matkaan mukaan. Yritän tänään käydä Rizzossa ja Beamissa vilkaisemassa heidän valikoimaansa. Tässä muuten paras ostokseni vähään aikaan:

Ei Blake Lively vaan Isotonerin läpinäkyvä sateenvarjo! Erittäin käytännöllinen ja kaupan päälle myös kaunis. Ja onhan Blakekin kyllä aivan ihana. Girl crush.

This is one of my favourite buys in a long time: Isotoner see through umbrella. Very handy in the Helsinki autumn weather. I also dream about the Isabel Marant Dicker ankle boots but the price tag (370 €) is delaying my decision making quite a bit. My rainy day's outfit above is very basic but works well those days when you are doing the daycare run and working a full day in the office.

Have a great Friday! 
Marjo x

4 kommenttia:

  1. Italialaisen Ash'in Spiral tai Jalouse nilkkurit ovat hyvin samanlaiset, mutta paljon paremman hintaiset. Löytyy mokkaisena ja useassa värissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja hauskaa, että olet huomannut saman! Bongasin nuo Ashin nilkkurit nettikauppojen alesta, ja mietin liian kauan kumpi koko, 38 vai 39 sopisi minulle parhaiten. Kun sitten olin valmis tilaamaan, kokoni olivat loppuneet. Niin tyypillistä! Mistä olet itse löytänyt kyseisiä kenkiä? Helsingissä en ole niitä nähnyt myynnissä. t. Marjo

      Poista
  2. Kannattaa katsoa shopstyle.uk ja hakea nimellä, löytyy pilvin pimein eri väreissä. Muistaakseni tilasin Englannista. Normikoko 37,5 ja it38 oli mainio.

    VastaaPoista
  3. Luin jostain, että Ash'n Spiral-nilkkurit olisivat isoa kokoa, ja siksi jäin empimään 38 ja 39 välillä. Vinkkisi perusteella olisi parempi ottaa kuitenkin sitten se isompi koko. Kiitos tiedosta! -Marjo-

    VastaaPoista