sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Simple like me

Pitkästä aikaa uusia asukuvia. Hurraa! Tänä syksynä olen pukeutunut hyvin yksinkertaisiin asukokonaisuuksiin ja käyttänyt niukasti värejä. Päivinä, jolloin päälle on eksynyt jotain muunlaista, olen tuntenut oloni lähinnä vaivautuneeksi.



Perjantaina oli kaunis päivä ja napsaisimme Marjon kanssa asukuvat Fredantorilla. Päälle oli päätynyt luottokamoja. Väreinä harmaata ja mustaa. Väriläiskinä laukku ja puna.


Neule H&M
Hame Ivo Nikkolo
Huivi Gucci
Koru COS
Takki Marimekko
Laukku Stella McCartney
Kengät Vagabond

Kengät hankin tänä syksynä ja olen aivan myyty. Tekisi mieli pitää niitä jatkuvasti. Kokonaisuudessa kulminoituu tämän syksyn fiilis pukeutumisen suhteen ja se on ollut myös osasyynä siihen, ettei (tuoreita) asukuvia ole juuri blogissa nähty. Näissä ei ole mitään ihmeellistä vaan ainoastaan yksinkertaisuutta. Kertokaahan, kiinnostaako blogosfäärissä katsella kuvia tällaisista perusasuista vai pitäisikö niissä olla "jotain enemmän"?
Miia

PS. Ravintola Torissa oli tarjolla täydellisiä punajuuripihvejä.  

6 kommenttia:

  1. Simppeli on parasta! Mutta tunnistan tuon hienoisen epäilyksen siitä, voiko "tavallisia" asukuvia laittaa, sitä tulee itsekin pohdittua. Toisaalta seuraan kyllä itse useitakin blogeja, joissa on nimenomaan kivoja arkisia asukuvia, koska niistä pystyy ammentamaan omaan pukeutumiseen - napapaita ja farkkuhaalari kun voivat olla kivoja jonkun toisen päällä, mutta minut pidätettäisiin sellaisessa asussa, joten parempi pysyä sellaisesta kaukana :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Lavastetut asukuvat olisi kaikessa kiireessä mahdoton toteuttaa, vaikka upeitahan ne monella ovat. Pahoittelut, että kommenttiin vastaaminen kesti pari päivää.
      Miia

      Poista
  2. Kyllä kiinnostaa ja asusi on hyvin tyylikäs kaikessa yksinkertaisuudessaan! Terveisin yksi harmaasen hurahtanut ja mustaa rakastava ;-D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos positiivisesta palautteesta! Samat lempparit myös sinulla. :)
      Pahoittelut, että vastaaminen kesti hetken.
      Miia

      Poista
  3. Siis juuri näitä haluan nähdä, simppeliä ja tyylikästä! Kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Reetta! Muuhun emme ehkä pystyisikään. :)
      miia

      Poista