sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Melkein matkalla

Ihan pian koittaa odotettu hetki, jolloin suuntaan perheeni kanssa Italiaan ja Ranskaan. Tulemme viettämään yhteensä viikon Italian Piemontessa ja Toscanassa sekä toisen viikon Ranskan Rivieralla.
Ah! Italiassa majoitumme agriturismo -kohteissa. Toisin sanoen viinitilojen yhteydessä olevissa pienissä hotelleissa/B&B -paikoissa. Ranskassa puolestaan meitä odottaa talo Valbonnessa yhdessä Marjon perheen kanssa.

Kerroin aiemmin metsästäväni itselleni uutta uimapukua ja kamalan sovitusrumban jälkeen löysinkin kivan. Löytöni ei vastaa lainkaan niitä uikkareita, joista ennakkoon haaveilin. Malli on suhteellisen simppeli, mutta uimapuku ei ole yksivärinen tai edes kovin vähäeleinen. Vai mitä mieltä olette?



Merkiltään uimapuku on espanjalaisen tavaratoloketju El Corte Inglesin omaa mallistoa ja se oli varsin edullinen. Stockalla oli lisäksi kantistarjouksena uima-asuista -20 %. Tulen yhdistämään uimapuvun viime kesänä hankkimani Filippa K.n rantamekon kanssa. Rantamekko vilahtikin (ryppyisenä!) viime kesän matkapostauksessa.


Voin kyllä todeta, että uimapukuvalikoima ei edes Helsingin kokoisessa kaupungissa päätä huimaa. Jatkossa taidan tilata uikkarini netistä esimerkiksi Outnetistä tai Victoria`s Secretiltä. Jälkimmäisestä olen joskus tilannutkin ja kokoarvaus meni ihan nappiin. Tullin kanssa oli vain hiukan säätöä (Turussa paketin joutui noutamaan tullin asiakaspalvelupisteeltä läheltä satamaa) ja siksi jätin tilauksen tällä kertaa tekemättä.

Hankin matkalle lisäksi uudet bikinit, jotka löytyivät H&M:n postimyynnistä. Näiden pariksi olen jo hahmotellut alkukeväästä COS:lta ostamaani rantamekkoa/kaftaania. Mekko on silkin ja puuvillan yhdistelmää ja näin ollen todella toimiva kuumassa ilmastossa. Me like!



Allas- ja rantavaatetus alkaa olla kohdillaan. Vielä hiukan väriä purkista ja olen ihan valmis. Loma saa tulla.
Miia

6 kommenttia:

  1. Joo Helsingin uimapuku/bikinitarjonnolla ei hurrata. :-/ Mutta eipä muuten ymmärtääkseni Tukholmassakaan. Ainakin NK myi pari viikko sitten eioota...

    H&M:n bikkarit ovat mieleeni ja samoin kivat rantamekot! Mukavaa lomaa,

    Mimi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa tylsää! Henkkamaukan valikoimat ovat yleensä hyvät ja laatukin ihan kohdillaan.
      Miia

      Poista
  2. No nyt on kaikki olennainen hankittu :-)

    VastaaPoista
  3. Oi kuulostaa upeelta tuo teidän matkanne. Ja uimapuku mätsää taatusti hyvin kimaltelevan Välimeren aaltoihin.

    Jaana

    VastaaPoista