Starter: Cucumber & Baltic Herring |
Kävin testaamassa muun muassa ravintola Ask:in lounaan Kruununhaassa. Ask on pieni, vain 26 paikkainen ravintola, joka suosii luomua ja biodynaamisesti tuotettuja raaka-aineita. Hauskaa, että he suhtautuvat kovin intohimoisesti tuohon ajatteluun. Vaarana kuitenkin on, että kun kovin orjallisesti suorittaa jotain periaatetta, tulee sokeaksi jollekin toiselle. Nimittäin, Askissa ei tarjota lainkaan esimerkiksi kivennäisvettä, koska "se olisi epäekologista pullokuljetuksineen". Ravintolassa oikein mainitaan, kuinka Helsingin raanavesi on niin hyvää, että pullovesiä ei tarvita. Tästä olen heidän kanssaan täysin samaa mieltä. Mutta jos perustelu on se, että pulloveden kuljettaminen on epäekologista, niin miksi ravintolassa sitten tarjoillaan kuitenkin viiniä? Tai kahvia? Tämä pieni epäjohdonmukaisuus herätti hilpeyttä pöytäseurueessamme, mutta aterian edetessä tuo epäkohta unohtui.
Taivallinen maa-artisokkakeitto / Heavenly Jerusalem Artichoke Soup |
Rooster as a main course. |
Jälkkäri! Dessert! |
Ruoka oli nimittäin mielenkiintoista ja osittain varsin herkullista. Hyvää, joskin ei ihan tajunnan räjäyttävää. Suosittelen kuitenkin ehdottomasti kokeilemaan Askia, varsinkin jos olet mieltynyt skandinaaviseen makumaailmaan.
Fabulous space and decor. |
Haluaisin mennä Askiin myös illallisaikaan, sillä ravintolamiljöö on aivan ihastuttava. Kävin tässä samassa tilassa jo aikoinaan Luomon siellä ollessa, ja vielä ennen sitäkin, kun tilassa oleili Safka. Tila on ehdottomasti yksi suosikkejani Helsingissä. Ihanan intiimi. Ja mitä ihania tuoleja siellä onkaan!
Hietalahti, tiny bit of snow on the ground! |
Viikonloppuna satoi myös seitin ohut ensilumi. Siitä piti tietysti saada kuva, mutta tällä kuvaajalla ote vähän lipesi kovassa tuulessa ja kuvan kohde on armollisen pehmeästi valaistu... Oli kuitenkin ihanaa nauttia pienestä lumisateesta ja tehdä pieni iltakävely Hietalahden rantaa pitkin.
Last weekend we saw a bit of first snow in Helsinki! It's been very hectic these last couple of weeks but luckily I've managed to eat some great food along the way. Everything is manageable as long as the food is great. That could be my motto. :)
I tried the restaurant Ask lunch menu one day last week, and it was my first time at this restaurant. If you love Scandi-food, this one is a must! They believe in organic produce, so everything is very high quality and fresh. But don't ask for sparkling water, you won't get it. They say that the Helsinki tap water is so great that we don't need to drink any other water, and I couldn't agree more. But what is also funny is that they also say that they don't believe in carrying bottled water from miles away for ecological reasons. Okay as well, but you can still drink wine. And coffee. The last time I checked we didn't really produce either of those in Finland. ;) But hey, it's not that serious. The explanation did manage to cause some amusement at our table but it was soon forgotten. Because the food is very, very good. Great, albeit not mind blowing. I'd love to give them another try at dinner time, though. The space is absolutely gorgeous, one of my favourites in Helsinki! It's very intimate, with only 26 seats. And what seats they are as well! Beautiful.
Marjo x
Ehkäpä syy veden tuomattomuuteen vs. kahvi, on se, että kahvia ei tuoteta Suomessa. Vettä saa hanasta, mutta kahvi on pakko tuoda muualta. Viiniä Suomessa tuotetaan (kotimaisista viinimarjoista). Joten kotimaista viiniä olisi ihan mahdollista tarjota... Logiikka toki ontuu jos viini on ulkomaista...? T. Iines
VastaaPoistaMoikka Iines! Näinhän se logiikka toimisi. Mutta kyllä se viini heillä oli ihan ulkomaalaista laatua. ;) Olen siitä ihan samaa mieltä, että veden roudaaminen maailman ympäri on kyllä aivan järjetöntä puuhaa. Etenkin, kun oma vesi on juomakelpoista ja vieläpä hyvää. Hauskaa itsenäisyyspäiväviikonloppua sinulle! t. Marjo
VastaaPoistaKotimaiset viinit taitavat enimmäkseen kai olla makeita seurusteluviinejä, eivät siis ruokajuomiksi soveltuvia? T. Hanna
VastaaPoistaEn itse asiassa ole koskaan tutustunut kotimaisiin viineihin, jotenkin en vaan osaa ajatella niitä "oikeina" viineinä. Tässä olisi selvästi oppimisen paikka. Ehkäpä ensi kesänä pysähdymme mökkimatkan varrelta löytyvälle Rönnvikin viinitilalle... Hyvää itsenäisyyspäivää! t. Marjo
VastaaPoistaHah! Tulee mieleen lähinnä suomalaisten suosimat kotiviinit, kun mietin suomalaista viinitarjontaa... :-D
VastaaPoista:) No itse asiassa nyt kun sanoit, niin assosioin itsekin suomalaiset viinit noihin kotiviineihin. Ja nehän ovat varsin karseita. Luulen, että nämä "oikeat" kotimaiset viinit ovat parempia. Heti ensi kesänä maistamaan!
PoistaSuomalaiset viinit ovat jotain marjaviinejä, yyyyh.
VastaaPoistaNiinpä. Olen joskus vieraillut "oikeilla" viinitiloilla Kaliforniassa ja olisikin mielenkiintoista nähdä, miten suomalaisten viinien valmistus poikkeaa viinirypälepohjaisten viinien valmistuksesta. Luulisin, että valmistustapa voisi olla varsin samankaltainen. Mutta miksei Suomessakin voisi muuten kohta yrittää viinirypäleiden kasvatusta? Sitähän tehdään jo aika viileilläkin seuduilla mm. juuri Pohjois-Amerikassa. Hauskaa viikkoa! t. Marjo
PoistaSuomessa on sitä itse asiassa joskus 1800- ja 1900-luvulla yritettykin Lepaan kartanossa Hämeessä, ja siitä taidettiin kyllä jotain viiniä tehdäkin. Tuo mainitsemasi Rönnvikin viinitila on ihan viehättävä paikka ja viinit ihan hyviä, mutta tosiaan lähinnä sellaisia seurusteluviinejä. Sama pätee Lepaan viinitilan nykyisiin viineihin, marjaviinejä ovat nekin. Oletko mökkimatkalla jo tutustunut näihin muihin Rönnvikin viinitilan naapureihin: http://www.laitikkala.fi/makukylae? Tuo juustola varsinkin on ihan lempparini! T. Hanna
PoistaMoikka Hanna! Kommenttisi oli vahingossa jäänyt roikkumaan tuonne "systeemiin", pahoitteluni siis myöhäisestä reagoinnista. En ole tosiaan vielä lainkaan tutustunut kotimaan viineihin, joten kiitos paljon vinkeistä Rönnvikin lähistön tarjontaan. Laitikkalaan pitää ehdottomasti mennä! Juustot ovat herkkuani, joten tuohan on aivan must-paikka. Ja Lepaan viinitilakin on aivan uusi tuttavuus. Kiitos paljon vinkeistäsi, teen näistä vaikka sitten postauksen kesällä. Kunhan ensin tulisi talvi... :) t. Marjo
VastaaPoistaMä en ole maistanut kuin osaa suomalaisista tilaviineistä, mutta ihan turhaan niitä parjataan, tai oikeastaan edes verrataan perinteisiin viineihin. Olen löytänyt hyviäkin vaihtoehtoja, varsinkin kesäiseen ulkona tarjoiltavaan "seisovaan pöytään", Suosikkini maistamistani tilaviineistä löytyy ehdottomasti Pihamaan tarjonnasta.
VastaaPoista