perjantai 15. tammikuuta 2016

Ajatuksia herättelevä Kiasma

Nykytaide ei todellakaan ole mitään turhuutta, kuten kuulee aina silloin tällöin väitettävän. Näin sanovat eivät taatusti ole vierailleet Kiasmassa. Henkilökohtaisesti on todettava, että museon tarjonta puhutteli oikein toden teolla. Enemmän kuin monen muun.


Yllä olevat teokset: Jani Leinonen
Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulu on saanut paljon näkyvyyttä, mutta mielestäni se ei todellakaan ollut Kiasman ainoa vaikuttava ja ajatuksia herättelevä näyttely. Museon jokainen kerros oli täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia teoksia. Jos kuitenkin yllä olevissa kuvissa näkyvät Jani Leinosen teokset herättävät kiinnostuksen, kannattaa suunnata ripeästi Kiasmaan. Näyttely nimittäin päättyy tammikuun lopussa.


Olen tässä pohtinut, että pitäisiköhän hankkia itselleen museokortti, jolla pääsisi pariin sataan museoon 59 euron vuosihinnalla. Onko ruudun toisella puolella kortin omistajia? Olisi kiva kuulla, tuleeko korttia käytettyä ahkerasti vai käykö sille kuin kuntosalijäsenyydelle, jonka olemassaolon unohtaa viimeistään helmikuussa?

Tekotaiteellista viikonloppua ja mitä parhainta alkanutta vuotta kaikille!
Miia