tiistai 4. marraskuuta 2014

Testissä: Ravintola Patrona

Tapahtuu arki-iltana Helsingissä: tuuli vihmoo, on pilkkopimeää, ja meksikolaisravintola Patronassa tupa täynnä. Mitä tapahtui? --- Ei mitään erikoista. Tämä on normitilanne keskustan suosituissa ravintoloissa näinä päivinä. Pöydän joutuu varaamaan etukäteen usein keskellä viikkoakin.


Lähdimme miehen kanssa ex tempore-illalliselle Patronaan, kun onnistuimme kerrankin saamaan sieltä pöydän lyhyellä varoitusajalla. Meksikolaisravintolat ovat viimeisen parin vuoden aikana tehneet pienoisen aluevaltauksen Helsingin ravintolaskenessä, ja Patronan lisäksi täältä löytyvät ainakin muun muassa Pueblo ja Cholo (joka on Patronan sisar-ravintola). Pueblossa ja Cholossa käyneenä olen jo pitkään halunnut käydä myös Patronassa, ja vasta nyt saimme sen aikaiseksi.


Tunnelma oli arkena rento ja lämmin, kuten tämän tyyliseltä paikalta sopii olettaakin. Jos olisimme istuneet salin perällä, olisin varmaan unohtanut olevani keskellä sateista Helsinkiä. Alkupalaksi söimme guacamolea ja tortilla-chipsejä, mikä on suurta herkkuani. Patronan guacamolo oli juuri sopivan "könttistä" ja samalla kermaisaa, mikä on hyvän guacamolen merkki.


Satuinpa muuten kerran erehtymään lukemaan kaupasta Tex-Mex "guacamolen" ainesluettelon, ja sehän vasta olikin karua luettavaa. Purkki taisi sisältää avokadoa noin yhden prosentin koko painosta, jos sitäkään. Loput olivat väri- yms. mielenkiintoisia aineita. Taisipa purkissa jopa lukea että sisältää "avokadon kaltaista valmistetta." Nam.


Tämä guacamole meni kuitenkin alta aikayksikön parempiin suihin, ja pääruoaksi tilasin "Enfrijoladas", pehmeän tortillan kanalla. Listalla on vain muutama pääruokavaihtoehto, joten valintaa ei tarvitse pohtia liian kauan. Tarjolla on niin kasvisvaihtoehtoa, kanaa, lammasta kuin possuakin. Mies valitsi possuvaihtoehdon. Erittäin herkullisia olivat molemmat, tuo ihanan tulinen kastike olisi kyllä voinut olla kyllä vieläkin vähän tulisempaa. :) Olin vaihto-oppilasvuotenani USA:ssa visiitillä aivan Meksikon rajalla sijaitsevassa kylässä, ja muistelen kauhulla siellä saamaani "oikeaa" meksikolaista. Se oli niin tulista, että hyvästä yrityksestä huolimatta koko porukalla jäivät ruoat syömättä. Olen usein miettinyt, vaikuttiko karuun kokemukseeni yhtä paljon sen ajankohta (vuosi -92) kuin kokemattomuuteni eksoottisten ruokien kanssa? 90-luvun alussa Suomessa ei paljon syöty sushia, meksikolaista tai thaimaalaista, ja ensimmäiset avokadotkin taisin syödä vasta myöhemmin, jossain muualla. Paljon on tuosta ajasta muuttunut, mutta tulen ikuisesti muistamaan ne hikikarpalot ja kyyneleet, joita itkin aitoa meksikolaista nieleskellessäni.

Vinkki muuten kaikille, jotka suuntaavat joskus Patronaan: Margaritat näyttivät herkullisilta! Arkena tyydyin olueeseen, mutta muulloin olisin maistanut margaritoja. Ensi kerralla sitten! Joko muuten olette päässeet tähän meksikolaisbuumiin mukaan? Onko muualla Suomessa merkkejä Meksiko-villityksestä?

Marjo :)

Last week we had an impromptu dinner at Patrona. The place was packed, even though it was the middle of the week. This is the situation in Helsinki today - you need a booking for the popular restaurants every day of the week. This was my first time at Patrona, and I'd wanted to go there for a while now after having tried the other Mexican restaurants in Helsinki, Cholo and Pueblo. There could be other ones as well but these are the ones that have joined the scene in the last couple of years. And a scene it is - there were previously only Tex-Mex restaurants in Helsinki, and all of a sudden we have Mexican restaurants a plenty. Well, at least three. :) I really enjoyed Patrona and can recommend their "Enfrijoladas". It could have been even spicier, though, but not by much. My first encounter with Mexican food was when I was 16 while spending my exchange student year in the US. I was travelling across the country and stopped in a village near the Mexican border. And when in Rome... you try the local food. And what an experience it was, spiced up with tears and sweat! I swore I wouldn't try Mexican food ever again, but since then my taste buds must have developed a taste for hot and spicy food. But back in the early 90s there was no sushi, Mexican or even Thai food in Finland. No surprise then that I was in left in tears in New Mexico. Poor me. ;)







3 kommenttia:

  1. Patrona on kiva ja ruoka herkullista. Olen käynyt siellä vain kerran, keväisenä lomapäivänä saimme sisään kävelemällä pöydän heti kun ravintola oli auennut, myöhemmin tuleville joutuivat jo tarjoamaan eioota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eioota tarjottiin nytkin, ravintolan ovi kävi koko ajan. Hienoa, että Helsingissä ravintoloissa riittää kuhinaa keskellä viikkoakin. Tykkään! Hauskaa viikon jatkoa, t. Marjo

      Poista
  2. Patrona on mainio ja guacamole suussa sulavaa. Pitääkin varata tuonne pöytä. Sehän on just sopiva paikka istua iltaa marraskuun viiman keskellä.

    Mimi

    VastaaPoista